”Asiakkaat ovat täällä hyvin uskollisia”, sanoo yrittäjä – opiskelija Vilma, 24, kertoo miksi valitsi Lauttasaaren asuinalueekseen

Lähipalvelut: Lauttiksen lähistöllä asuva opiskelija Vilma Hakanummi toteaa, että saarelta löytyy kaikki tarvittava.

Folk Helsingin omistaja Meeri Mäntylä näki hyvän asiakaspotentiaalin asuessaan pari vuotta sitten Lauttasaaressa. Hän halusi lyhyen työmatkan ja päätti perustaa alueelle liikkeen kolmannen kampaamon. Milena Raappana

Milena Raappana

Lauttasaaren Lauttis-kauppakeskuksen ovensuussa kuhisee. Ihmiset ovat palaamassa töistä ja osa on poikennut kotimatkalla ruokakaupassa.

Läheisen kahvilan pöydissä tavataan tuttuja.

Omassa korttelissa sijaitsevien palveluiden arvostus on eittämättä kasvanut koronapandemian aikana.

Mitä lähempää palveluntarjoaja löytyy, sen parempi. Reilun 24 300 asukkaan kaupunginosa on ollut yksi Helsingin halutuimpia asuinalueita viime vuosina yhdessä Kallion ja Töölön kanssa.

Palvelut ovat painaneet alueen valinnassa ainakin 24-vuotiaan opiskelijan Vilma Hakanummen vaakakupissa yhdessä luonnonläheisyyden ja hyvien kulkuyhteyksien kanssa.

– Koen saavani kaiken tarpeellisen täältä. Olen tyytyväinen alueen kauppoihin ja lähellä on myös ravintoloita, jos ei jaksa lähteä keskustaan saakka syömään. Minulla on kuitenkin auto käytössä ja asun lähellä Lauttista, mikä varmasti vaikuttaa siihen, miten koen palveluiden saatavuuden. Ei tule fiilistä, että jotain puuttuisi, Vilma Hakanummi kuvailee.

Lähellä on myös ravintoloita, jos ei jaksa lähteä keskustaan saakka.

Kauppakeskus Lauttis avattiin joulukuussa 2016 ja oman metroaseman saari sai marraskuussa 2017. Milena Raappana

Opiskelijan näkökulmasta hän kuitenkin toivoisi alueelle enemmän edullisempia ketjuliikkeitä.

Lauttasaaressa toimiikin paljon yksityisiä yrityksiä, kuten pyöräliike Papa’s Bike.

Papa’s Biken Okka Granbacka kertoo koronan tuoneen kuhinaa kolmeen myymälään, jotka kaikki sijaitsevat Lauttasaaressa. Samalla suhde paikallisiin on kohdannut kitkaa, kun sosiaalista kanssakäymistä on pitänyt rajoittaa.

– Meillä on melko laaja asiakaskunta, mutta paljon käy myös lapsiperheitä. Meillä on kanta-asiakkaita, joille olen parinkymmenen vuoden aikana rakentanut kolme tai neljä pyörää. Koronan aikana sosiaalista kanssakäymistä on pitänyt rajoittaa. Esimerkiksi pyöröhuollossa otamme pyörän liikkeeseen sisään ja teemme toimenpiteet vasta seuraavana päivänä eikä asiakkaan läsnäollessa, Granbacka kertoo.

 Toivoisin, että saaren reuna-alueiden liiketiloihin löytyisi myös palveluita.

Hyvän ja vakiintuneen asiakaskunnan saarelta on löytänyt myös kampaamo Folk Helsinki, joka on toiminut Lauttasaaressa kohta kolmen vuoden ajan.

Omistaja Meeri Mäntylä kuvaa suhdetta asukkaisiin lämpimäksi.

– Alueen asiakkaat ovat selkeästi hyvin uskollisia Lauttasaarelle. He haluavat tukea ja pitää palveluita saarella, Mäntylä selittää.

Vaikka Lauttasaari vaikuttaisi vastaavan palveluissaan hyvin asukkaidensa tarpeisiin, kehitettävääkin on. Mäntylän mukaan alueen palvelut ovat keskittyneet paljolti yhteen kohtaan.

– Toivoisin, että saaren reuna-alueiden liiketiloihin löytyisi myös palveluita, Mäntylä sanoo.

Kommentti

Yhteys yrittäjään menee lähipalvelun edelle

Kun ystäväni kertoi ajavansa toiseen kaupunkiin saakka hammaslääkärille, ihmettelin asiaa aluksi. Miksi nähdä moinen vaiva? Aina kuitenkaan sijainti tai loistava palveluntarjoaja eivät riitä, vaan tuttuus ja yhteys toiseen ihmiseen menevät edelle.

Lähipalveluiden arvoa ei voi kyllin korostaa. Se vaikuttaa paitsi arjen sujuvuuteen ja elämänlaatuun, myös koko naapuruston viihtyisyyteen. Jotta arkiaskareiden toteuttaminen olisi jatkossakin sujuvaa, täytyy alueen yrittäjiä tukea.

Siitä huolimatta luottamussuhde on usein vaivattomuutta vahvempia. Minäkin matkustan toiselle puolelle kaupunkia kampaajalle, jonka kanssa voimme jakaa elämän ilot ja surut.

Milena Raappana

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.