Ulkoa rapistuneessa Otavamedian tyhjässä toimitalossa on alkamassa mittava peruskorjaus.
Vaaraa on aiheutunut muun muassa siitä, että 1987 valmistuneesta rakennuksesta on pudonnut useita kymmeniä seinälaattoja. Muutama vuosi sitten rakennuksen ympärille asennettiin metalliverkkoa estämään laattojen irtoamista.
– En näe laatoissa tällä hetkellä vaaraa. Otavamedia kävi asian viranomaisten kanssa läpi. Huolellinen pitää kuitenkin olla, sanoo YIT:n hankekehitysjohtaja Mikko Lempinen.
YIT osti rakennuksen Otavamedialta, joka muutti viereiseen Triplaan.
Ylhäällä irronneita laattoja. Isommilla laatoilla testataan uutta materiaalia. Aapo Siippainen
Peruskorjauksessa julkisivun materiaali vaihdetaan kokonaan. Eri puolilla rakennusta on jo nähtävillä testiehdotelmia uusista laatoista.
– Olemme käyneet neuvotteluja kaupungin kanssa ja haastatelleet rakennuksen suunnitellutta arkkitehti Ilmo Valjakkaa. Rakennuksen estetiikka tulee myötäilemään alkuperäistä. Väri ja ilme pysyvät kutakuinkin samoina.
Lempinen sanoo, että 1980-luvun arkkitehtuurin muodot aiheuttavat haasteita peruskorjaukselle.
– Rakennus ei ole tavanomainen. Siinä on kaaria ja monimuotoisuutta. Ne säilytetään, mutta niitä on haasteellisempi korjata kuin suoria muotoja. 1980-luvun arkkitehtuurista huolimatta taloon saadaan mukavia ja toimivia tiloja.
Havainnekuva Maistraatinportista Triplan suunnasta katsottuna. Rakennusta muutetaan niin, että julkisivuun avataan tilaa muun muassa ravintolalle. YIT
Suurimmat muutokset tulevat Pasilankadun puoleiseen kivijalkaan, johon tulee Lempisen mukaan ravintoloita ja kahviloita.
– Nyt suljettu kivijalka on ulospäin melko mykkä. Tarkoitus on avata ja muuttaa rakennusta elävämmäksi kivijalan lasiseinillä.
Toimistojen lisäksi suunnitteilla on myös ”majoitukseen liittyviä palveluita”.
Otavamedian työntekijät ovat muuttaneet viereiseen Triplaan. Aapo Siippainen
Peruskorjaus kestää Lempisen mukaan puolitoista vuotta.
– Jos rakennuslupa saadaan vuodenvaihteessa, valmista tulee kesällä 2022.
Korona on tuonut toimistotilojen vuokraamiseen epävarmuutta.
– Nyt mietitään uudestaan, mikä on toimiston ja toimitilan muoto jatkossa. Tyypillisen avotoimiston sijaan halutaan ehkä erilaisia kokoontumistiloja ja studiohuoneita, Lempinen pohtii.
Rakennus tunnettiin alunperin Yhtyneiden Kuvalehtien toimitalona. Vuotta ennen avajaisia se palkittiin Vuoden betonirakenne -palkinnolla vuonna 1986.
Otavamedia julkaisemien aikakauslehtien kilpailuihin on voinut vastata myös postikortilla. Aapo Siippainen