Nostalgia: Dire Straits esiintyi helsinkiläisessä yökerhossa olutpalkalla vuonna 1985. Ravintolan johtaja uhmasi sääntö-Suomea.
Voihan itku. The Dire Straits Experience -tribuuttiyhtye on perunut tämän syksyn keikat Kulttuuritalolla Helsingissä ja muualla Suomessa.
Toista oli 35 vuotta sitten Mikonkadun Cafe Metropolissa.
Elannon entinen ravintolatoimenjohtaja Mikko Kääriä muistelee:
– Eräänä torstai-iltana dj Anttilan ollessa vuorossa ja talon ollessa kohtuullisen täysi, marssi backstagelle vielä erikoisen myöhään uusi ryhmä.
Yleisö alkoi ihmetellä, kun puolen yön aikaan ravintolassa tehtiin soundcheckiä.
Soittokamat olivat pian kunnossa ja jengi alkoi kertyä lavan ääreen odottelemaan, että mitä nyt?
– Sitten dj:lle tuli varmaan elämänsä orgasmi, kunnon tajunnan täräys, kun hän pääsi kuuluttamaan yleisölle: ”Arvoisa yleisö! Tänä iltana Dire Straits!”
John Illsley, Dire Straitsin basisti, oli kuullut Finnscandian levypomolta Jaakko Karilaiselta, että Lasse Norres on laajentanut toimenkuvaansa yökerhobisnekseen. Kun Illsley tapasi Norreksen lounasaikaan helsinkiläisessä ravintolassa lokakuun lopussa 1985, hän oli kiinnostunut suomalaisen tuttavansa uudesta projektista. Keskustelun edetessä Illsey lupasi tulla illanviettoon Lassen isännöimään paikkaan, Cafe Metropoliin. Ensin oli vain hoidettava työt.
120 miljoonaa albumia myynyt Mark Knopflerin kipparoima Dire Straits oli tullut Suomeen ja Helsingin jäähalli toimi näyttämönä kahdelle konsertille yhtyeen Brothers in Arms -kiertueella.
– Soitto alkoi, verho stagelta aukesi, valot lisääntyivät. Ja lavalla soitti Dire Straits. Livenä, Kääriä hämmästelee yhä.
Siinä olisi ollut erityisen hyvä valokuvan paikka. Onkohan kenelläkään? Lehdistö ei tiennyt yllätyskeikasta. Se kuului diiliin, ettei siitä hiiskuttu. Seiskaa ei ollut, eikä kännykkäkameroitakaan.
– Salin puolella joka tyypillä oli suu auki. Kesti jonkin aikaa, ennen kuin hämmennys tasaantui ja jengi pääsi mukaan.
– Biisit rullasivat ja yleisö bailasi. Tuntui siltä, että bändin suosikkeja olivat kaikki Brothers In Arms -biisit. Nyt klubikeikalla sai soittaa vapaammin, mitä konsertissa – siis aivan sitä parasta, mitä bändin sydän yleisölle vuodatti. Ainakin seuraavat biisit siitä albumista poimittiin: Money For Nothing, albumin nimikappale Brothers In Arms ja Walk of Life.
Kääriä on vieläkin tunnelmissa, jotka oli pilata sääntö-Suomi. Ravintolan valomerkki tuli siihen aikaan viikolla jo puoli kaksi ja sitä ravintola noudatti säntillisesti. Niin nytkin. Sulkemisaikakin tuli, mutta se tuli ja meni.
– Ravintolan johtaja ei tietenkään mennyt sanomaan, että meillä Suomessa on sellainen laki ja sellainen asetus, että nyt pitää sitä ja tätä. Johtaja ajatteli, että tuli sitten putkaa tai linnaa, hän ei maailman tähdiltä juhlia pysäytä. Bändi soitti pitkän setin päätteeksi pari encorea ja ilta oli siinä. Unohtumaton elämys niille, jotka sattuivat olemaan paikalla. Bändikin oli tyytyväinen. Hyvä klubi, hyvä jengi.
Kääriä muistuttaa, että niin Dire Straitsin kuin myöhemmin Huey Lewis & The News -yhtyeen ja Tower of Powerinkin klubikeikkojen palkkio oli aina vain ”froteepyyhkeitä ja suomalaista olutta”.
Mikä Cafe Metropol sitten oli?
– Ryhdyttiin pitämään leikekirjaa, että voitiin todistaa pomoille, mitä on saatu aikaiseksi, silloinen ravintolapäällikkö Isto Friman muistelee.
Mitäpä siinä todistelemaan.
– Pelkät avajaiset olivat niin huima juttu, että markkinointikampanjasta piti puolet perua. Ei tarvittu, Lasse Norres huomauttaa.
Mitäkö legendaarinen Dingo-manageri siellä teki?
Café Metropolin tarina sai alkunsa, kun Osuusliike Elannon pääjohtaja Ylermi Runko, hotelli- ja ravintolaosaston johtaja Reino Liimatainen sekä vanhempi tarkastaja Leo Tuunanen sekä johtaja Mikko Kääriä esittivät rakennettavaksi uudenlaisen, kansainvälisen illanviettopaikan Helsingin keskustaan.
Elannon johto esitteli Timo ”Jive” Väänäselle Uuden Iloisen Fennian, jonka elinkaari tanssiravintolana oli tullut tiensä päähän. Väänänen ihastui välittömästi Helsingin rautatieaseman lähettyvillä olevaan näyttävään paikkaan ja näki sen istuvan ajan rock-henkeen.
Väänänen ja Friman halusivat projektiin mukaan myös yhteisen kaverinsa, Finnscandiasta Dingon manageriksi lähteneen Lasse Norreksen. Hän vastasi haasteeseen.
Muita avainhenkilöitä ilmiön luomisessa olivat Kääriän mukaan Marja Aarnipuro ja Rami Räsänen.
Syntyi uudenlainen menomesta: ensimmäinen hard-rock -tyyppinen ravintola Suomessa. Neljä baaria. Yli 500 asiakaspaikkaa.
Parhaimmillaan siellä kävi yli 200 000 asiakasta vuodessa. Se on pääsylipputulojen perusteella laskettu luku. Sunnuntaisin ei lippuja myyty, mutta silloin talo oli täysi vapaailtaa viettäviä Helsingin ravintolaihmisiä.
Vuokrasopimuksen määräaikaisuus tiedettiin. Frimania harmittaa:
– Tulimme markkinoille markkinajohtajana ja olisimme voineet poistua markkinajohtajana.
Metropolia yritettiin siirtää Kaivopihalle, mutta eihän se siinä tilassa enää toiminut.
Siihen piti tehdä Zetor, klassikko sekin.
– Zetorit ja muut eivät ole oikein mitään, Norres kuittaa.
Nyt Cafe Metropolin paikalla Mikonkadulla on Casino Helsinki.
The Dire Straits Experience 4. toukokuuta 2021 Kulttuuritalolla.