Ruoka: Ei poroburgereita, lohipizzaa ja muita lappikliseitä.
Majoituttuani avaan ikkunan päivänokosilla ja olen jo manaamaisillanni, että keittön tuuletusko se tohisee. Ei, se on koski, joka kohisee.
Illalla mennessä ravintolaan ihmettelen tv-ruutua, jossa on hämärä kuva. Menee aikaa ennen kuin tomppeli tajuan, että lähetys tulee suoraan veden alta. Se on sama koski, jonka pyörteessä jalokalat silminnähden nauttivat elostaan.
Olen Kultahovi-nimisen hotellin Aanaar-nimisessä ravintolassa, jonka Suomen Gastronomien Seura valitsi vuoden 2020 ravintolaksi.
Inari on paikkakunta ja viereinen koski kohisee Juutuanjoen alajuoksulla ennen solahtamistaan Inarinjärveen. Joki on antanut yritystä pyörittävien sisarusten isille ja esi-isille leivän, tarkemmin sanottuna kalan.
Korona on vastoinkäyminen, mutta hotelli on kokenut kovia ennenkin. Saksalaiset polttivat sen ennen lähtöään syksyllä 1944. Uuden rakentamiseen meni vuosia. Se valmistui 1956.
Tällaisia ei kannata miettiä ruskan loisteessa 2020. Sillä kelejä on vielä jäljellä.
Inari on yksi laajan kuntansa taajamista. ”Etelänmies” tuntee paremmin Ivalon lentokentän ja vielä paremmin Saariselän.
Aiemmin Matkailuliiton pitämä hotelli päätyi Nikulan perheelle, kun äiti Maija Nikula osti oman lakkautetun työpaikkansa 1987.
Lapset Heikki ja Kaisu Nikula tulivat etelästä paluumuuttajina ottamaan vastaan äitinsä elämäntyön 2002.
Heikki vastaa keittiöstä ja Kaisu hotellista.
"Ruokalistaa eivät täytä kliseiset Lappi-ruoat, vaan yllätyksellinen inarinsaamelaisuudesta nouseva gastronomia.” Näin gastronomit suitsuttivat paikan antimia, joita hankitaan ravintolan takaovelta Jäämerelle.
– Keväällä myynnistä katosi sata tonnia, mutta kesä – erityisesti heinäkuu – oli ennätyksellinen, kun kotimaiset turistit tulivat. Talvi kuitenkin pelottaa.
– Kolme käristystä ja kahvit, oli ennen tyypillinen tilaus. Nyt tultiin syömään pitkiä menyitä. Alkoholittomat juomapaketit olivat uusi hittituote, Heikki Nikula kertoo.
Hauska lukea ruokalistaa, jolla on nimet ovat ensin inarinsaameksi: esimerkiksi sälttikyeli on siikatartar, määldisšahe on mallaspossu ja luámaneh já vanneepime on hillasorbetti.
Siika on keittiön ehdoton kärkituote. Porosta Heikki Nikula hyödyntää myös vähempiarvoisia ruhonosia ja verta. Jälkiruoissa ja drinkeissä leikitellään niin rantaniittyjen kuin metsien antimilla. Talon snapsit ovat kiusallisen hyviä. Niissä maistuu yhtä hyvin väinönputkea, maarianheinää kuin marjoja.
Valikoimissa on kahden lappilaisen pienpanimon oluita Torniosta ja Rovaniemeltä.
Sisustus ja kattaus on kirjava, mutta jotenkin niin supisuomalainen. Jo saapuminen pihaan ja hotellin respaan on kuin olisi tullut johonkin toiseen Suomi-aikaan.
Jos haluaa lisää saamelaisia fiiliksiä, voi piipahtaa läheiseen Siida-museoon. Näyttely ja ulkoilma-alueen rakennukset saavat Kansallismuseon ja Seurasaaren näyttämään paikalleen jämähtäneiltä.