Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Poliisin toiminta Kaisaniemessä selvitetään – "Ratkaisu tehtiin passiivisen vastarinnan murtamiseksi ja väkijoukon hajoittamiseksi"

Poliisin kaasusumuttimen käyttö kadulla istuneisiin mielenosoittajiin tullaan selvittämään.

Sisäministeriön kansliapäällikkö Kirsi Pimiä twiittasi viikonloppuna, että Poliisihallitus on vastuussa valvonnasta ja ylimpänä laillisuusvalvojana eduskunnan oikeusasiamies arvioi poliisin toimien lainmukaisuutta.

Poliisin voimankäytön pitää aina perustua lakiin, olla viimekätinen keino ja tapauskohtaisesti tarkasti arvioitua, Pimiä totesi.

Kaisaniemen mielenosoituksen yhteydessä ajoradan valtasi useiden kymmenien mielenosoittajien joukko. Noin 150 henkilön mielenosoituksesta oli tehty ennakkoilmoitus poliisille, jossa kerrottiin mielenosoituksen kulkevan Rautatieasemalta Kaisaniemen kautta Hakaniemeen.

Mielenosoittajat jäivät kuitenkin ilmoituksesta poiketen Unioninkadulle, jossa tekivät tiesulun noin kello 13. Osa heistä oli kytkettynä toisiinsa ketjuin ja lukoin ja muutama kiinnittyneenä jollaveneeseen.

Poliisi neuvotteli mielenosoittajien kanssa siirtymisestä ja kehotti joukkoa hajaantumaan pois tieltä ja siirtymään, jolloin osa mielenosoittajista siirtyi Kaisaniemen puistoon ja jalkakäytävälle jatkamaan mielenosoitusta. Osa siirtyi Unioninkadulta vilkasliikenteiselle Kaisaniemenkadulle noin kello 16.15, missä joukko sulki ajoradan ja liikenne pysähtyi.

Liikenteen estämiseen liittyvä tehtävä kesti useamman tunnin ajan kello 13–17 välillä ja sitoi runsaasti poliisin resurssia kiireisenä lauantai-iltana. Samaan aikaan muualla kaupungissa oli useita hälytystehtäviä.

Poliisi otti tilanteessa kiinni 51 henkilöä, jotka kaikki päästettiin pois lauantai-illan aikana. Heidän toimintaansa on arvioitu niskoitteluna poliisia kohtaan.

Varsinainen mielenosoitus jatkui kiinniottojen jälkeen Kaisaniemen puistossa ja läheisillä jalkakäytävillä ja päättyi lauantai-iltana noin kello 19.

Kyseessä on ollut poliisin johdettu kenttätilanne, jossa on tehty ratkaisu passiivisen vastarinnan murtamiseksi ja väkijoukon hajottamiseksi, ottaen huomioon merkittävän liikennehaitan ja poliisin kehotuksien ja käskyjen noudattamatta jättämisen sekä tilanteen keston lauantai-iltapäivällä ja alkuillasta.

Mielenosoituksesta levisi sosiaalisessa mediassa video, jossa poliisi sumutti kadulla istuneita mielenosoittajia kasvoihin.

Elokapina-liikkeen tiedotteen mukaan poliisi suihkutti pippurisumutteella mielenosoittajia useita kertoja lähietäisyydeltä aiheuttaen voimakkaita oireita noin kymmenelle ihmiselle. Poliisi myös esti paikalla olleiden mukaan veden antamisen joillekin suihkutetuista.

Viikonloppuna syntyi valtava kohu ja keskustelu siitä, oliko voimankäyttö tarpeellista, vai olisiko mielenosoittajat vain voinut kantaa pois ajoradalta.

Muun muassa Helsingin Sanomien ja Ylen haastattelemat oikeusoppineet ovat pitäneet menettelyä ylimitoitettuna.

Poliisille on tullut kyselyitä liittyen menettelytapaan passiivista vastarintaa kohdattaessa väkijoukon hajottamiseksi.

– Helsingin poliisilaitoksella tullaan normaalin esimiesprosessin mukaisesti käymään läpi, mitä tarkalleen on tapahtunut, miten poliisi on toiminut tilanteessa sekä mikä vaikutus tällä on menettelytapoihin tulevaisuudessa, kertoo tiedotteessa rikosylitarkastaja Jonna Turunen.

Tällä hetkellä poliisilla ei ole asiasta edellä mainittua yhteenvetoa enempää kerrottavaa ja asia tarkastellaan Helsingin poliisilaitoksessa alkuviikosta.