Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kymmenen hengen nuorisoporukka yritti ryöstää kaksi 15-vuotiasta ja toista lyötiin puukolla Helsingissä – poliisi kaipaa vihjeitä

Poliisi tutkii lauantaina 10. lokakuuta kello 21 jälkeen Alppipuistossa tapahtunutta epäiltyä törkeän ryöstön yritystä.

– Poliisin tämänhetkisten tietojen mukaan tapahtumapaikalla noin kymmenen pojan ryhmä tuli kahden puistoon juuri tulleen 15-vuotiaan pojan luo tarkoituksena ryöstää omaisuutta. Toista pojista lyötiin tilanteessa puukolla, sanoo tiedotteessa tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Marko Forss Helsingin poliisilaitokselta.

Asianomistajat pääsivät karkuun tilanteesta, eikä heiltä saatu anastettua omaisuutta.

– Poika, jota lyötiin puukolla, on saanut hoitoa vammoihinsa, mutta hän on jo kotiutunut sairaalasta, Forss kertoo.

Asianomistajat kuvailivat epäiltyjä noin 15–18-vuotiaiksi maahanmuuttajataustaisiksi pojiksi, joilla oli tummat vaatteet ja useimmilla huppu päässä. Asianomistajien mukaan epäillyt puhuivat suomea, mutta aksentilla.

Alppipuistossa oli tapahtumahetkellä parisataa nuorta. Poliisi pyytää epäillyn rikoksen nähneitä henkilöitä tai muuten siitä tietäviä ottamaan yhteyttä Helsingin poliisin nuorisoryhmään joko sähköpostitse nuorisoryhma.helsinki@poliisi.fi tai puhelimitse 029 547 1200.