Yle: Päihdeprofessori vaatii kaikkien huumeiden käytön sallimista: "Nyt pitää olla radikaali ja saada palvelut kuntoon"

Päihdelääketieteen professori Kaarlo Simojoki uskoo Portugalin sosiaaliseen huumepolitiikkaan, jossa annetaan hoitoa, ei rangaistuksia. Arkistokuva. Mika M. Niskanen

Crista Lassfolk-Feodoroff

Huumeiden vaikutuksen alaisena tehtyjen rikosten määrän kasvu on saanut professori Kaarlo Simojoen peräänkuuluttamaan radikaalia uudistusta Suomen huumepolitiikkaan.

A-klinikka Oy:n toimitusjohtajana työskentelevä, päihdelääketieteen työelämäprofessori Simojoki sanoo Ylen haastattelussa, että nyt on korkea aika keskustella kaikkien huumeiden dekriminalisoinnista, ei vain kannabiksen.

– Nyt pitää olla radikaali, Simojoki vaatii.

Dekriminalisointi tarkoittaa, että huumausaineiden käyttö ja pienien määrien hallussapito eivät ole enää laissa kiellettyä. Mutta edelleen esimerkiksi huumeiden tuotanto, valmistus, tuonti, vienti, kuljetus, jakelu ja kauppa olisivat rangaistavia tekoja.

Kaarlo Simojoen mukaan dekriminalisointi olisi oikea ratkaisu etenkin vakavasti syrjäytyneiden kohdalla. Todisteena hän käyttää Portugalin mallia, jossa huumeiden ostaminen, hallussapito ja käyttö eivät ole rikoksia, mikäli kyseessä on henkilökohtainen käyttö. Huumeiden myyminen tai toisille tarjoaminen on edelleen rikos Portugalissakin.

Portugalin huumelaki uusittiin vuonna 2001 idealla "hoitoa, ei rangaistuksia", ja sen tuloksia on kiitelty onnistuneiksi.

Professori Kaarlo Simojoki painottaa Ylen haastattelussa, että ensisijaisesti Suomessa pitäisi saada huumeongelmaisten palvelut kuntoon. Hän muistuttaa, että kyse on lähtökohtaisesti siitä, lähestytäänkö huumeongelmaa rikosoikeudellisesta vai terveydenhoidollisesta näkökulmasta.

– Olen yrittänyt koko ajan sanoa, että Portugalissa dekriminalisointi oli vain pieni osa uudistusta. Sen keskeinen osa oli palveluiden ja hoidon aito parantaminen, Simojoki sanoo Ylen haastattelussa.

– Siitä olemme Suomessa valovuosien päässä. Jos palveluita ei saada kuntoon, dekriminalisointi ei ole järkevää.

Aihetta käsitellään Ylen A-studiossa maanantaina 12.10. TV1:llä klo 21.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut