Kouluväkivalta: Vanhemmat voivat vaikuttaa luokan henkeen.
– Usein koulukiusaamista selvitettäessä jäädään peitetarinoiden tasolle, sanoo erityiskasvatuksen asiantuntija (KT) Sari Haapakangas Vanhempainliitosta.
Poikien valtasuhteita ja kouluissa tapahtuvaa väkivaltaa tutkinut Haapakangas näkee lasten väliset vinoutuneet valtasuhteet sekä luokkiin ja kouluihin rakentuneet hierarkiat yhtenä juurisyynä kouluissa tapahtuvalle väkivallalle.
Kyse on siitä, saako ryhmässä kunnioitusta väkivaltaisella käytöksellä, päihteiden käytöllä, urheilusuorituksilla, muodikkailla vaatteilla vai hyvillä arvosanoilla.
– Väkivaltaisen hierarkian alimpana oleminen on raskasta ja ihmisarvoa alentavaa. Mutta rankkaa se on myös hierarkian ylimmälle, jonka pitää jatkuvasti puolustaa asemaansa, Haapakangas sanoo.
Opettajien ja oppilashuollon ohella vanhemmat voivat vaikuttaa luokan mahdollisimman tasa-arvoiseen kulttuuriin.
– Vanhempien arvot ja tarinat vaikuttavat sekä suoraan että välillisesti luokan toimintakulttuuriin. He voivat ehkäistä poissulkevan kulttuurin syntymistä.
Väkivallaksi Haapakangas määrittelee kaikenlaisen toisen ihmisarvoa lyttäävän toiminnan, oli kyse sitten ulkopuolelle jättämisestä tai fyysisestä väkivallasta.
Kiusaamisesta on kyse silloin kun toiminta toistuu systemaattisesti.
Lapset tarvitsevat aikuisten ohjausta keskinäisissä suhteissaan.
Kuka tahansa voi tulla toimineeksi väärin toista kohtaan.
Kiusaavat lapset ei ole yhtenäinen ryhmä. Jollakin on omia traumaattisia kokemuksia, toiselta puuttuu toisten huomioimisen taito, tilannetaju tai itsesäätelykyky.
– Olin helppo kohde: herkkä ja pieni, itku tuli helposti, kertoo koulukiusaamisen lapsena kokenut Sami Rousu.
Hän toimii nykyisin lehtorina yläkoulussa ja puhuu koulukiusaamisesta Vanhempainliiton kokemusasiantuntijana.
Rousu muistaa musertavan tunteen, kun hän 5.-luokkalaisena itki pulpettinsa ääressä, ja opettaja vei tuntia tarmokkaasti eteenpäin.
– Yksi ainoa kysymys olisi tehnyt minusta näkyvän.
Opettajana hän pyrkii olemaan aistit herkkänä ja kysyy oppilaidensa kuulumisia.
Kysymys merkitsee harvoin teini-ikäisen avautumista, mutta se tekee nuoren näkyväksi ja herättää luottamuksen.
Rousu tietää, että kiusaamisesta kertominen edes omille vanhemmille on äärimmäisen vaikeaa.
– En halunnut aiheuttaa huolta. Varmasti myös häpesin tilannetta.
Sari Haapakankaan mukaan väkivallan ennaltaehkäisyssä keskeistä on tunne- ja vuorovaikutustaitojen harjoittaminen.
Niitä tarvitaan myös jälkiselvittelyssä.
– Ei riitä, että lyödään kättä päälle. Pitää oikeasti ymmärtää, miltä toisesta on tuntunut.
– Tekijälle pitää tulla seuraamuksia ja hänen pitää kantaa vastuu teostaan, Sari Haapakangas sanoo, mutta tärkeää on myös molempien osapuolten jatkohoito ja luokan kanssa työskentely.
Hän korostaa, että tärkeää on tuomita väkivaltainen teko, ei sen nuorta tekijää.
– Tie eheytymiselle pitää jättää auki. Lapsen tai nuoren tuomitseminen kiusaajaksi tai huonoksi ihmiseksi vain vahvistaa kiusaaja-identiteettiä.
– Sanktiot ja nöyryyttäminen ovat kaksi eri asiaa.