Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Pohjoisen matkailuyrityksistä kolmannesta uhkaa konkurssi – MaRa vaatii liian tiukkojen koronarajoitusten höllentämistä

Lähes kolmannes Pohjois-Suomen hotelleista ja kylpylöistä on konkurssiuhan alla ensi keväänä, ilmenee Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry:n (MaRa) kyselystä jäsenyrityksilleen.

Yrityksistä 55 prosenttia kertoi menettävänsä vähintään puolet liikevaihdostaan tulevalla talvikaudella ja 40 prosenttia vähentää henkilöstöään ainakin puolella.

– Jäsenkyselyn tulokset olivat yritysten ja niiden työntekijöiden kannalta kylmääviä. Ne olivat kuitenkin siinä mielessä lohdullisia, että hallitus voi pelastaa vielä osan tulevasta talvikaudesta tekemällä nopeasti päätöksiä, jotka mahdollistavat ulkomaalaisten saapumisen Suomeen, toteaa MaRan tiedotteessa toimitusjohtaja Timo Lappi.

Nykyinen epäselvä tilanne on pysäyttänyt matkojen myynnin ja aiheuttaa viikoittain tuhansien matkojen peruutuksia, soimaa Lappi.

– Useassa EU-maassa käytössä oleva yhden lähtömaassa otetun negatiivisen koronatestin mallin tulisi oikeuttaa matkustamaan Suomeen ilman karanteenia myös sellaisista maista, joissa ilmaantuvuusluku on yli 25 sataatuhatta asukasta kohti, hän vaatii.

Enin osa yrityksistä katsoi, että ainakin 30 prosenttia ulkomaalaisista asiakkaista olisi saatavissa, jos karanteenivaatimuksista luovuttaisiin pian ja yksi lähtömaassa otettu negatiivinen koronatesti riittäisi.

Finnairin lennot ovat vähentyneet 15-20 prosenttia Euroopan tiukimpien matkustusrajoitusten takia, MaRa toteaa tiedotteessa ja huomauttaa, että eurooppalaiset kilpailijat lentävät yli 50 prosenttia normaaliajan lennoista.

– Olemme seuranneet kauhistuneina matkustusrajoitusten vaikutuksia Finnairin liiketoimintaan ja sen henkilökunnan työllisyystilanteeseen. Finnair on suomalaisen elinkeinoelämän ja matkailualan elintärkeä kumppani eikä ilman sitä yrityksillä ole ulkomaalaisia asiakkaita, Lappi muistuttaa.

Suomen ylimitoitetut matkustusrajoitukset uhkaavat Lapin mukaan mitätöidä Finnairin vuosikymmenten työn lentoyhteyksien luomisessa ympäri maailmaa.

– Hallituksen tulee lieventää pikaisesti matkustusrajoituksia, jotta Finnair ei menetä asemaansa merkittävänä lentoyhtiönä.

MaRan jäsenkyselyyn vastasi 107 Kainuussa, Lapissa ja Pohjois-Pohjanmaalla olevaa yritystä. Niillä on yhteensä satoja toimipaikkoja ja tuhansia työntekijöitä.