Upeat kuvat: Lukijat ikuistivat Helsingin ruskan

Roihuvuoren kirsikkapuisto 10. lokakuuta. Veronika Aspås
Kaisa Paastela

Kaisa Paastela

Tänä vuonna on saatu nauttia myös Helsingissä nauttia kauniista syksyn väreistä. Ruska syntyy kun lehtivihreä puiden lehdissä hajoaa.

Syy punaisten väriaineiden syntyyn ei kasvifysiologi ja professori Kurt Fagerstedin mukaan ole täysin selvä (HU 14.10.), mutta ilmiöstä on olemassa erilaisia teorioita.

Ruska värjäsi pihapuun Vallilassa lokakuun alussa. J.Mäenpää

Manna Pellikka lähetti kuvan, jossa ruska sävyttää häähumua Paavalin kirkon lähistöltä. Helsingin Uutiset onnittelee avioparia! Linda Holopainen

Helsingin yliopistossa työskentelevän Fagerstedin mukaan ruska on pääkaupunkiseudulla parhaimmillaan yleensä syys–lokakuun vaihteessa.

Hietaranta 10. lokakuuta. Marjut Jalkanen

Pyysimme viikko sitten lukijoita lähettämään ruskakuvia tältä syksyltä Helsingistä ja niitä tulikin varsin mukavasti, jopa useampi kymmenen. Toimitus kiittää kaikkia kuvan lähettäneitä!

Tulvaniityn uusi kevyenliikenteen silta Vantaanjoella 11. lokakuuta. Pirjo Wilenius
Baanalla 26. syyskuuta oli näin hienon näköistä. Stefan Skog
Torppanrinmäkeläisen lukijan kuvaamaa sinisen ja keltaisen värileikkiä. Tero Tschokkinen

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut