– Siis mitä silmäni näkevät, twiittasi poliisin liikenneturvallisuuskeskuksen johtaja, ylikomisario Dennis Pasterstein tänään maanantaina.
Hän hämmästyi katsellessaan peltipoliisien hänen lomansa aikana ottamia kuvia: yhteen kameraan oli tallentunut RC-auto, kauko-ohjattava auton pienoismalli. Pienoismalli huristeli 70 kilometrin tuntinopeutta 60 kilometrin alueella.
– Näiden paikka ei ole yleiset tiet. Eikö meillä ole jo riittävästi vaaratilanteita liikenteessä ilmankin tällaista kikkailua, Pasterstein twiittaa.
Hän kertoo puhelimessa, että kauko-ohjattavan auton ajaminen yleisellä tiellä on laissa kiellettyä. Pienoismalli väläytti peltipoliisin lauantaina 10. lokakuuta valtatie 26:lla Haminan Töytärissä.
– Positiivista on, että tutka pystyy noinkin pienen esineen bongaamaan liikennevirrasta, mittaamaan sille nopeuden ja ottamaan siitä vielä itse asiassa erittäin hyvän kuvan, Pasterstein sanoo.
RC-auto on noin puoli metriä pitkä. Vaikka pienoismalli on kuvasta tunnistettavissa, siinä ei ole rekisterikilpeä ja lain rikkoja jää siten tunnistamatta.
Tämä oli Pastersteinin mukaan ensimmäinen kerta, kun pienoismalli tallentui liikenneturvallisuuskameran kuvaan. Häneltä on kuitenkin joskus kysytty, saisiko pienoismallilla huristella Helsingissä kadulla.