Nykytanssia, -teatteria ja performanssitaidetta yhdistävä esitystaideryhmä, Helsingissä perustettu Oblivia juhlii 20-vuotistaivaltaan.
Juhlan kunniaksi nähdään teos Verdrängen Verdrängen Verdrängen Louhisalissa Espoon kulttuurikeskuksessa 23. lokakuuta.
Esitys on samalla Suomen ensi-ilta, joka siirtyi koronavirusepidemian vuoksi maaliskuulta syksyyn. Teos sai ensi-iltansa talvella Stuttgartissa Saksassa.
Verdrängen Verdrängen Verdrängen kertoo tunteista, muistoista ja niiden torjumisesta.
Oblivia tutkii esityksessä omalla minimalistisella ja hauskalla tavallaan kollektiivista alitajuntaa ja ihmismieltä sekä kaivautuu yhteiseurooppalaisiin muistoihin ja kokemuksiin.
Teoksen äänimaailma schlagereista nykymusiikkiin on toteutettu säveltäjä Yiran Zhaon kanssa.
Esityskielet ovat englanti ja saksa. Tekstitys on suomeksi.
Teoksessa esiintyvät Alice Ferl, Timo Fredriksson ja Annika Tudeer.
Ennen kello 19 alkavaa esitystä koreografi Pia Lindy kertoo teoksesta kello 18 Tapiolan kirjastossa.
Oblivia on hiljattain valittu mukaan saksalaisen NRW KULTURin, Theater Bremenin ja Wuppertal Operan tuottamaan NOperas!-hankkeeseen, jonka tavoitteena on tukea musiikkiteatterin uusia muotoja.
Oblivia toteuttaa Obsessions-nimisen teoksen ja jatkaa samalla yhteistyötä Yiran Zhaon kanssa.
Teoksen kantaesitys on Theater Bremenissä alkuvuodesta 2022 ja uudelleenversiointi Wuppertal Operassa myöhemmin samana keväänä.