Päätoimittaja Kannala: "Turmiollinen sote-esitys lähempänä hyväksyntää kuin koskaan ennen"

Suurten kaupunkien huolista ja Husin kritiikistä huolimatta hallituksen sote-esitys on nyt lähempänä hyväksyntää kuin koskaan ennen, sanoo Helsingin Uutisten päätoimittaja Karri Kannala pääkirjoituksessa.

– Pääministeri Sanna Marinin (sd.) päätä ei käännä edes hänen valtuusto- ja puoluetoverinsa, Tampereen pormestarin Lauri Lylyn raju kritiikki. Se kertoo, että sote-uudistus on Marinin hallitukselle vallassa pysymisen ehto ja siten pakkomielle, jonka myötä Suomen taloudellinen syöksy ja edelleen myös sosiaaliset ja terveydelliset ongelmat vain pahenevat, Kannala sanoo.

Kannala sanoo, että korjattukin sote-esitys on Helsingille ja Uudellemaalle turmiollinen. Hän ihmettelee, miksi Helsingin johtavat demaripoliitikot sekä vihreät ovat pitäneet matalampaa profiilia, vaikka huolta rahoitusmallista ovatkin ilmaisseet. Kokoomus on vastustanut esitystä äänekkäästi.

– Jos Helsinkiä ei esitettäisi omaksi sote-alueekseen, voisin lyödä vetoa, että Helsingin demarit ja vihreät olisivat sote-kapinassa mukana. Nyt he nielevät huonon rahoitusmallin ja tulevat leikkaukset, koska soten voimakas vastustaminen olisi naula Marinin ja Maria Ohisalon (vihr.) arkkuun – ja Marinin ja Ohisalon kaatuminen olisi demareille ja vihreille rasite ensi kevään kuntavaaleissa.

Lue koko pääkirjoitus tästä!

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Mainos: HotLips

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut