Saksanpaimenkoira ei enää ole yleisin poliisikoirarotu, vaan "sakemannin" paikan on napannut belgianpaimenkoira malinois, joka on belgianpaimenkoira-rodun lyhytkarvainen muunnos.
Poliisikoiralaitoksen johtaja, ylikomisario Pekka Kokkonen kertoo Twitterissä, että noin 60 prosenttia poliisin koirista on jo "malia", 25 prosenttia saksanpaimenkoiria ja 15 prosenttia muita rotuja.
– Malinoiksen osuus on tasaisesti kasvanut koko 2000-luvun, Kokkonen kirjoittaa.
Kokkonen kertoo Twitterissä, että saksanpaimenkoira ja belgianpaimenkoira malinois ovat osoittautuneet kenttätyössä toimiviksi työkoiriksi, joiden luontainen oppimiskyky mahdollistaa niiden monipuolisen käytön.
– Malin osuus alkoi kasvamaan kun saksanpaimenkoira aikanaan kärsi jalostuksen tuomista ongelmista. Nykyään saksanpaimenkoirien terveys on paljon parempi.
Kokkosen mukaan molempien koirien hinta on samaa luokkaa.
Suomen Kennelliiton nettisivujen mukaan belgianpaimenkoira, eli tässä tapauksessa belgianpaimenkoiran lyhytkarvainen muunnos malinois, on alunperin paimenkoira ja nykyään työkoira (muun muassa vartiointi, suojelu ja jäljestys) sekä monipuolinen palveluskoira, joka soveltuu myös perhekoiraksi.
Belgianpaimenkoiran käyttäytymistä ja luonnetta kuvataan Suomen Kennelliiton sivuilla seuraavasti:
– Belgianpaimenkoira on valpas ja aktiivinen. Se on erittäin energinen ja aina valmis toimintaan. Sillä on synnynnäinen laumanvartioimiskyky ja vahtikoiran parhaat ominaisuudet. Se puolustaa isäntäänsä täysin epäröimättä, peräänantamattomasti ja kiihkeästi.
– Sillä on kaikki paimen-, vahti-, suojelu- ja palveluskoiran ominaisuudet. Se on eloisa, tarkkaavainen ja varmaluonteinen, ilman pienintäkään pelkoa tai aggressiivisuutta. Luonteen tulee kuvastua koiran olemuksessa ja kipinöivien silmien ylpeässä ja tarkkaavaisessa ilmeessä.
Rodun arvosteluissa painotetaan ”tasaista” ja ”pelotonta” luonnetta.