Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Jakomäen terveysasemalle näytteenottopiste? – Aloitteen tehnyt Vepsä toisaalle siirtyneistä ruuhkista: "Puistolan terveysaseman ulkona odottaa kymmeniä ihmisiä ja vuoronumeroista kiistellään"

Valtuutettu Sinikka Vepsä (sd.) ja 24 muuta valtuutettua esittävät aloitteessaan Huslabin näytteenottopisteen perustamista Jakomäen terveysasemalle. Piste voisi olla auki esimerkiksi osa-aikaisesti arkiaamuisin kello 8–11 välillä.

Kaupunginvaltuusto käsitteli asiaa viime viikolla, mutta jätti sen pöydälle. Kaupunginhallitus totesi aiemmin, että ehdotetun näytteenottopisteen perustaminen ei ole käyttömäärien ja hyvien kulkuyhteyksien päässä sijaitsevien näytteenottopisteiden vuoksi perusteltua.

Aloitteessa uuden pisteen perustamista perustellaan muun muassa Puistolan terveysaseman ruuhkautumisella, kun laboratoriotoiminta Jakomäen terveysasemalla lopetettiin.

– Tästä on aiheutunut kohtuutonta ruuhkaa etenkin Puistolan terveysaseman Huslabissa samoin kuin Malmin sairaalan yhteydessä olevassa toimipisteessä. Puistolan terveysaseman laboratorion avautuessa ulkona odottaa jonossa kymmeniä ihmisiä ja vuoronumeroista kiistellään, aloitteessa todetaan.

Aloitteen mukaan odotusajat niin Puistolan kuin Malminkin näytteenottopisteissä ovat kasvaneet. Tämä hankaloittaa etenkin työssäkäyviä asiakkaita.

– Alppikylän kasvava asuinalue Jakomäen kyljessä on lisännyt painetta näytteenottopisteen saamiseksi

Jakomäkeen. Jakomäen peruspiirissä asuu paljon laboratoriota tarvitsevia, vähävaraisia eläkeläisiä ja

Alppikylässä vastaavasti lapsiperheitä, joille lähellä sijaitseva näytteenottopiste olisi tärkeä jo matkakustannustenkin säästämiseksi, Vepsä kirjoittaa aloitteessaan.

Näytteenottopisteet on keskitetty sairaaloiden ja isojen terveysasemien yhteyteen. Jakomäessä ja Alppikylässä asuville lähimmät Huslabin paikat sijaitsevat Malmin sairaalassa ja Puistolan terveysasemalla.

Toimipisteissä näytteenottoon pääsee ajanvarauksella ja ilman ajanvarausta sekä myös iltaisin.