Rakennusyhtiö SRV:llä on haasteita rakentaa kaikki Kalasataman 8 tornitaloa sovitussa aikataulussa. SRV on pyytänyt Helsingin kaupungilta muutosta Kalasataman keskuksen toteutussopimukseen.
Kaupunkiympäristölautakunta käsittelee tiistaina esitystä, jonka mukaan muun muassa Kalasataman keskuksen yksityisten osien kokonaisaikataulua muutetaan siten, että SRV toteuttaa koko kerrosalan valmiiksi 31.12.2027 mennessä. Aiemman ehdon mukaan 95 prosenttia piti olla valmiina 2024 lopussa.
Redin ja ensimmäisen asuintornitalon toteutus muodostui SRV:n mukaan ennakoitua haasteellisemmaksi. Vesivahinko viivästytti rakennuksen valmistumista.
Samaan aikaan rakentamisen rahoitus on vaikeutunut pankkien kiristyneiden vakavaraisuusvaatimusten johdosta.