Katso isompi kuvaTulli takavarikoi helmikuun 2018 lopussa Pohjois-Suomessa 334 kiloa nuuskaa Ruotsista tulleesta, Suomeen rekisteröidystä pakettiautosta, jota kuljetti ulkomaalainen henkilö. Tulli
Katso isompi kuvaTulli takavarikoi nuuskaa pääkaupunkiseudulla tehdyssä kotietsinnässä. Tulli
Nuuska: Erityisesti urheilupiireissä ja nuorten poikien keskuudessa nuuska on suorastaan nyt muodissa. Myös yhä useampi tyttö nuuskaa. Markkinoille on tullut makunuuskaa ja tyttömäisiä purkkeja.
Nuuskan käyttö on viime vuosina kasvanut räjähdysmäisesti. Näin sanoo Tullin valvontajohtaja Hannu Sinkkonen. Tullissa nuuskaa takavarikoidaan lähes päivittäin.
– Takavarikkomäärät ovat kymmenkertaistuneet reilussa viidessä vuodessa. Muutama vuosi sitten sitä takavarikoitiin satoja kiloja, nyt tuhansia.
Kesäkuun loppuun mennessä nuuskaa on takavarioitu tämän vuoden aikana jo tuhansia kiloja. Viime vuonna Tulli takavarikoi sitä 5 980 kiloa. Ennätysvuosi oli 2018. Silloin nuuskaa takavarikoitiin 6 744 ja vuonna 2017 yhteensä 2 390 kiloa. Vielä 10 vuotta sitten, vuonna 2010, Tullin haaviin jäi koko vuoden aikana vain 36 kiloa.
Tuontimäärät vaihtelevat. Yksittäishenkilöt tuovat maahan tavallisesti muutaman kymmenen nuuskatornia, ammattilaiset satoja kiloa.
Sinkkonen ei lähde arvailemaan, mikä takavarikoitujen nuuskalastien osuus on koko maahan tulevan nuuskan määrästä, mutta luvut kertovat kuitenkin kasvaneista markkinoista.
– Suomessa on syntynyt nuuskalle markkinat. Samaan aikaan tupakointi on vähentynyt.
Nuuskasta on tullut muotituote, jota käytetään erityisesti urheilupiireissä ja nuorten poikien keskuudessa.
– Urheilupiireissä siitä on tullut tietynlainen mittari. Nyt markkinamiehet ovat ryhtyneet markkinoimaan nuuskaa myös tytöille, joita ei aiemmin nuuskapiireissä ole ollut. Heidän osuus on lisääntynyt huomattavasti, Sinkkonen jatkaa.
Markkinoille on tullut makunuuskaa ja rasioiden värit on tehty tytöille houkuttelevimmiksi.
Kouluterveyskyselyn mukaan nuuskaaminen yleistyi pojilla vuoteen 2015 asti. Tämän jälkeen se on jatkanut yleistymistään enää ammattiin opiskelevilla pojilla.
– Tytöillä nuuskaaminen on ollut hyvin harvinaista. Vuosina 2017–2019 se yleistyi hieman yläkoulun tytöillä ja selvemmin ammattiin opiskelevilla tytöillä, tiivistää THL:n erityisasiantuntija Hanna Ollila kyselyn tuloksia.
THL:n tilastojen mukaan päivittäin nuuskaa käyttäviä on ollut 2000-luvun alusta lähtien työikäisissä miehissä 1–3 prosenttia, mutta viime vuosina osuus on noussut viiteen prosenttiin. Naisista nuuskaa käyttää alle prosentti.
Valtaosa Suomeen päätyvästä nuuskasta tulee Ruotsista tai alkuperältään ruotsalainen nuuska tulee Suomeen Baltian tai Euroopan kautta. Suomessa nuuskan käyttö ei ole rangaistavaa, mutta sitä ei saa myydä eikä luovuttaa eteenpäin.
Sinkkosen mukaan nuuskaa myydään verkossa sekä "hihamyyntinä". Osa Suomeen tulevasta nuuskasta myydään Helsingissä ja pääkaupunkiseudulle, mutta suuri osa menee Länsi-Suomeen.
– Pohjanmaalla sillä on suuret markkinat, Sinkkonen sanoo.