Ensi kuntavaaleissa Helsingissä voi tapahtua erikoinen keikaus: kokoomus saattaa menettää suurimman puolueen aseman vihreille. Vaa’ankielenä on Harry Harkimon Liike Nyt.
Kansanedustaja Harry Harkimon johtamalla Liike Nytillä on Helsingissä ensi huhtikuun kuntavaaleissa kova tavoite. Puolue aikoo saada jopa kymmenen prosenttia pääkaupungin kaikista annetuista äänistä.
Vaikka lopputulos jäisi tavoitteesta vain viiteen prosenttiin, se saattaa toteutuessaan niistää kokoomukselta ratkaisevan määrän ääniä – ja heittää kokoomuksen ykköspaikan valtuustossa vihreille.
Kuntavaaleissa 2017 kokoomus sai 25 paikkaa ja vihreät 21.
Harkimo itse ei halua ottaa kantaa siihen, siirtyykö kokoomukselta ratkaiseva määrä äänestäjiä Nytin taakse.
– Vaikka itse olen entinen kokoomuslainen, Liike Nyt ei tee kokoomuslaista politiikkaa. Meillä on paljon sellaisia kannattajia, jotka eivät muuten äänestäisi mitään puoluetta, Harkimo muistuttaa.
Liike Nyt rynnistää kohti kuntavaaleja innokkaasti. Ehdokkaiksi on Harry Harkimon lisäksi vahvistunut jo hänen poikansa Joel Harkimo. Muita todennäköisiä kärkinimiä ovat muun muassa Mikael Jungner ja Maria Lohela.
– Ehdokkaita on tulossa runsaasti, tavoitteena on Helsingissä tuollaiset 80–100 ehdokasta, Harkimo kertoo.
Vaikka kokoomuksen ykköspaikan menetys olisi Helsingin poliittisessa historiassa ainutlaatuinen, kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtaja Daniel Sazonov ei hätkähdä ajatusta.
– Kuntavaaleissa on Helsingin kohdalla kyse varsin pitkälle myös pormestarivaaleista. Uskon vahvasti siihen, että helsinkiläiset näkevät jatkossakin mieluumin kokoomuslaisen kuin vihreän pormestarin, Sazonov muotoilee.
Valtio-opin emeritusprofessori Heikki Paloheimo katsoo tulevia kuntavaaleija tutkijan näkökulmasta.
– Jos vihreistä tulisi Helsingissä suurin puolue, sillä varmasti olisi merkitystä myös valtakunnalliseen politiikkaan.
– En kuitenkaan usko, että sellaisessakaan tilanteessa Liike Nytistä tulisi valtuustoon pysyvää vaa’ankielipuoluetta. Enkä usko siihen, että vihreät suurimpanakaan puolueena liittoutuisi Nytin kanssa, Paloheimo pohtii.
Jos tulevissa kuntavaaleissa Helsingin valtuustoon nousee useita yhden tai kahden valtuutetun ryhmiä, sillä on oma merkityksensä politiikan tekoon seuraavana nelivuotiskautena.
– Mikäli valtuustosta tulee kovin sirpaleinen, silloin pienetkin puolueet ja ryhmät voivat saada kokoaan enemmän merkitystä, kun asioista päätetään.