Kotihoitajat saamassa kipeästi kaivatun parkkitunnuksen Helsingissä – näihin paikkoihin auton saa jättää ilmaiseksi

Kotihoidon työntekijällä menee silloin tällöin potilaan luona arvioitua enemmän aikaa. Tällöin autolle voi napsahtaa parkkisakko. Tilanteen on tulossa muutos. Anton Soinne
Aapo Siippainen

Aapo Siippainen

Helsinki on ottamassa kotihoitajien pysäköintitunnuksen käyttöön alkuvuodesta 2021.

Tunnuksella työntekijä saa pysäköidä ilmaiseksi esimerkiksi maksulliselle pysäköintipaikalle.

Auton saa pysäköidä kadulla myös alueelle, jossa liikennemerkki kieltää pysäköinnin.

Lupa poistaa parkkikiekkopaikkojen aikarajat. Kotihoito saa myös ajaa ja pysäköidä Huoltoajo sallittu -alueilla.

Ehtoihin kuitenkin kuuluu, että pysäköinti ei saa vaarantaa turvallisuutta tai haitata muuta liikennettä. Kaupungin mukaan tämän hahmottaminen vilkkaassa liikenteessä voi olla vaikeaa.

Yksinäinen vanhus soitteli turhaan 112-numeroon – inhimillinen ele sai kierteen loppumaan

Kaupunkiympäristölautakunta käsittelee asiaa tiistaina.

Pysäköintilupaa on odotettu pitkään, koska varsinkin kantakaupungissa kotihoitajien työajasta kuluu iso osa parkkipaikkojen etsimiseen. Jos taas asiakaskäynti viivästyy, seurauksena voi olla pysäköintisakko. Osa työntekijöistä on joutunut maksamaan parkkisakot itse.

Kotihoidon työntekijöiden pysäköintitunnus on mahdollinen viime kesänä voimaan tulleen uuden tieliikennelain myötä.

Kaupunki uskoo, että tunnuksen avulla kotihoidon työntekijöille jää enemmän aikaa varsinaiseen työhönsä. Helsingin kaupunki uskoo, että tarve autojen lisähankintaan vähenee, koska pysäköintitunnus nopeuttaa esimerkiksi liikkuvan näytteenoton työtä.

Viime vuonna kotihoito hankki henkilökunnan käyttöön lisää sähköpyöriä, jotka helpottavat asiakkaiden luona käyntiä.

Kotihoidon asiakkaita Helsingissä on tällä hetkellä noin 7500 kuukaudessa. Kotihoidossa tehdään noin kolme miljoonaa asiakaskäyntiä, joista noin puolet autolla.

Pysäköintitunnusten vaikutuksia seurataan kahden vuoden ajan.

Jos kaupunkiympäristölautakunta hyväksyy esitkyksen, asia siirtyy kaupunginhallitukselle.

Kotihoidon asiakas makasi viikkoja kuolleena Helsingissä – juttu siirtyy syyttäjälle

Helsingin kotihoidossa työskentelevän Teresan, 16, huomio kumoaa vanhuksiin liittyvän myytin – Elsa, 96, ilahtui silminnähden

Päätoimittaja Karri Kannala: Isossa mittakaavassa kotihoito tekee hyvää työtä, ja siitä pitäisi muistaa kiittää

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut