Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Tuore katsaus: Petosrikokset kasvussa, polkupyörävarkaudet vähentyneet – näin pääkaupunkiseutu poikkeaa muusta Suomesta

Pääkaupunkiseudulla varkausrikokset ovat väestöön suhteutettuna moninkertaiset verrattuna muihin kaupunkeihin ja kuntiin. Asia selviää Helsingin yliopiston Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin tuoreesta katsauksesta.

Valtaosa niin sanotusta massarikollisuudesta keskittyy kaupunkimaisiin ympäristöihin. Myös pahoinpitelyrikoksia on pääkaupunkiseudulla on jonkin verran enemmän kuin muualla Suomessa.

Viranomaisten kirjaamien raiskausrikosten määrä on viime vuosina lisääntynyt olennaisesti.

Nousua voi osittain selittää muutokset lainsäädännössä ja rikoksen ilmoittamisessa.

Fyysisessä kontaktissa tapahtuneet lapsiin kohdistuvat seksuaalirikokset olisi kyselytutkimusten mukaan vähentyneet. Kuitenkin viranomaisten tietoon tulleessa rikollisuudessa on viitteitä siitä, että verkkovälitteinen rikollisuus on kasvanut.

Myös viranomaisten kirjaamat lapsiin kohdistuvat seksuaalirikokset ovat lisääntyneet pitkällä aikavälillä olennaisesti. Samalla kyselytutkimukset osoittavat erityisesti fyysisessä kontaktissa tapahtuneen lasten seksuaalisen hyväksikäytön pikemminkin vähentyneen. Viranomaisten tietoon tulleessa rikollisuudessa on viitteitä verkkovälitteisen rikollisuuden lisääntymisestä.

Petosrikosten määrä on viime vuosina lisääntynyt olennaisesti. Viranomaisten kirjaamien petosrikosten määrä oli vuonna 2019 kymmenvuotiskauden korkein, lähes 29 000 kappaletta.

Myös viranomaisten tietoon tulleet seksuaalirikokset ovat lisääntyneet.

Sen sijaan polkupyörävarkauksien määrä on vuoden 2015 jälkeen tasaantunut tai jopa vähentynyt.

Tietolähteinä on käytetty viranomaisia, vakuutusyhtiöitä ja kyselylähteitä.

Yleisimmissä rikoslajeissa rikollisuus on vahvasti keskittynyt pienituloisimpiin ja vähiten koulutettuihin väestöryhmiin.

Joissakin rikoslajeissa, kuten seksuaalirikoksissa, huomattavan suuri edustus rikoksista epäillyistä on ulkomaalaisia ja maahanmuuttajataustaisia.

Maahanmuuttajataustaisten rikostaso on kuitenkin viime vuosina laskenut useissa keskeisissä rikoslajeissa. Vuosina 2010–2019 maahanmuuttajataustaisten rikostaso on lähes puolittunut varkausrikoksissa ja laskenut huomattavasti myös pahoinpitelyrikoksissa.