Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lähtevän postin laatikko repsotti avoimena Puistolassa – Posti kertoo syyn

Keltainen lähtevän postin laatikon ovi repsotti avoimena torstaina iltapäivällä Puistolan kauppakeskuksen edustalla Helsingissä.

Kauppakeskuksen eli Puistorin postilaatikosta laitettiin kuva Facebookiin ja kuvan laittaja ihmetteli samalla, onko kyse uusista tietovuodoista. Kuva oli otettu kello 16.

Murrosta ei ole kyse, sanoo Postin aluepäällikkö Tomi Huhtala.

– Postilaatikko oli käyty tyhjentämässä iltapäivällä ja ovi oli siinä yhteydessä suljettu huonosti. Tällaista voi sattua joskus, mutta erittäin harvoin kuitenkin, Huhtala selvittää.

Huhtala vakuuttaa, että lähtevää postia ei ole kadonnut eikä varastettu Puistorin postilaatikosta.

– Sieltä ei ole hävinnyt mitään. Ja kun tieto avonaisesta laatikosta tuli illalla, se käytiin korjaamassa hyvin nopeasti.

Huhtalan mukaan pääkaupunkiseudulla ei ole tänä vuonna sattunut ennen Puistoria yhtään tapausta, että postilaatikon ovi olisi jäänyt auki tyhjennyksen jälkeen.

Postilaatikoiden murrotkin ovat hyvin harvinaisia.

– En muista, että murtoja olisi pääkaupunkiseudulla ollut yhtään minun aikanani eli kolmen neljän vuoden aikana, Huhtala toteaa.

Jos murtoja tapahtuu, Posti tekee niistä rikosilmoituksen ja tiedottaa asiasta verkkosivuillaan.

Huhtala kiittää henkilöitä, jotka tiedottavat sosiaalisessa mediassa postilaatikoissa havaituista epäkohdista. Ilmoituksen voi tehdä myös Postin omien kanavien kautta.

Postin omaa väkeäkin hän kiittelee, että postilaatikon vika saatiin korjattua ripeästi.