Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Päihteet nuorilla usein läsnä liikenteessä – joka neljäs kertoo ajaneensa alkoholin vaikutuksen alaisena

Moni nuori kuljettaja kertoo ajaneensa päihteiden vaikutuksen alaisena.

Liikenneturva selvitti viime syksynä oppilaitoskyselyllä nuorten asenteita ja kokemuksia liikenteestä.

Kyselyn mukaan ajokortillisista nuorista joka kymmenes on joskus ajanut huumeiden vaikutuksen alaisena ja joka neljäs alkoholin vaikutuksen alaisena.

Ajokortillisten ryhmään kuuluivat paitsi henkilöautokortilliset, myös mopo-, moottoripyörä- ja kuorma-autokortilliset.

– Tuloksessa on huomioitava, ettei siinä ole määritelty onko alkoholin määrä sellainen, mikä ylittää rattijuopumusrajan. Tulos kuitenkin kertoo, että liikenteessä päihteet ovat nuorilla paljon läsnä, summaa Liikenneturvan suunnittelija Eeva-Liisa Markkanen tiedotteessa.

Nuorista lähes kolme viidestä nosti kyselyssä alkoholin vaikutuksen alaisena ajamisen nuorten suurimpien riskitekijöiden joukkoon ja joka kymmenes kannabiksen.

Riskitekijöistä suurimpana pidettiin ylinopeutta.

Liikenneturvan yhteyspäällikkö Tapio Heiskanen huomauttaa, että onnettomuuden taustalta löytyy harvoin vain yksi riskitekijä. Monesti esimerkiksi ylinopeus ja alkoholi kulkevat käsi kädessä. Vaikka yleisesti ottaen nuoret tuomitsevat rattijuopumukseen, ryhmäpaine voi johtaa turvattomiin ratkaisuihin tai riskinottoon.

– Erityisesti nuorilla on muita kuljettajia suurempi onnettomuusriski jo alhaisilla veren alkoholipitoisuuksilla. Alkoholi heikentää niitä taitoja, jotka eivät ole ennättäneet ajokokemuksen myötä automatisoitua, ja vaikuttaa myös arviointikykyyn ja impulssikontrolliin, jotka nuorella ovat vielä kehittymässä, Heiskanen sanoo tiedotteessa.

Hän lisää, että nuoret kuljettajat ovat alttiita itseilmaisulle ja kaverien yllyttämiselle.

– Vähäinenkin määrä alkoholia heikentää omaa arviointikykyä, jolloin voidaan hölmöillä tavoin, johon ei selvin päin ryhdyttäisi.

Liikenteessä on myös iso joukko nuoria, jotka saavat ajaa autoa, mutta eivät ostaa kaljaa, sillä viidennes ikäluokasta ajaa ajokortin 17-vuotiaana.

– Nuorella voi olla houkutus ajaa autoa alkoholia nauttineenakin, jottei kärähtäisi kotona päihteiden käytöstä, koska on jättänyt auton kaverille. Jos keskusteluyhteydet eivät ole kotona kunnossa, alkoholin juonnista kärähtäminen voi tuntua nuoresta isommalta pahalta kuin rattijuopumus, Markkanen kuvailee.

Markkanen muistuttaa, että vanhempien vastuulla on asettaa rajat, sopia pelisäännöistä ja olla esimerkkinä.

Liikenneturva selvitti nuorten ajatuksia ja kokemuksia liikenteestä kyselyllä syksyllä 2019. Kysely toteutettiin ympäri Suomea yhteensä 24 yläkoulussa, lukiossa tai ammatillisessa oppilaitoksessa.

Kyselyyn vastasi yhteensä 3 291 nuorta, joista 1 150:lla oli jokin ajo-oikeus.