Kuva: Juutalaisperhe revittiin Hakaniemestä Auschwitziin – "Ihmisiä koskettaa tieto, että Helsingin kaduilta vietiin viattomia keskitysleiriin"

Hakaniemeen asennettiin keskiviikkona jalkakäytävälle kaksi muistolaattaa Suomesta Saksaan vuonna 1942 luovutettujen juutalaisten muistoksi. Helsingin juutalainen seurakunta
Jari Pietiläinen

Jari Pietiläinen

Helsingin kaduille on kuluneella viikolla asennettu kolme koskettavaa metallilaattaa. Eilen keskiviikkona Hakaniemeen Viherniemenkatu 5:n edustalle asennettiin kaksi niin sanottua kompastuskiveä.

Kolmas kompastuskivi asennettiin Korkeavuorenkatu 3:n edustalle.

Kompastuskivet ovat berliiniläisen taiteilijan Gunter Demnigin projekti, jonka tarkoituksena on muistaa henkilöitä, jotka natsit murhasivat, kuljettivat tuhoamisleirille tai ajoivat itsemurhaan.

Hakaniemessä asuneet Heinrich, 42, ja Kurt Huppert, 11, olivat juutalaisia, jotka toisen maailmansodan aikana pakenivat natsien juutalaisvainoja Itävallasta Suomeen.

Heidät ja kuusi muuta juutalaista kuitenkin pidätettiin Suomessa ja luovutettiin Gestapon kynsiin 6. marraskuuta 1942.

Vuonna 1943 heidät surmattiin Auschwitzin pahamaineisella keskitysleirillä.

Helsingin kaduille on nyt asennettu Suomesta Saksaan luovutettujen juutalaisten muistoksi seitsemän muistolaattaa. Yhden juutalaisen asuinpaikka Helsingissä on edelleen selvitettävänä.

Huomenna perjantaina tulee kuluneeksi 78 vuotta juutalaisten luovuttamisesta Suomesta Saksaan. Tapausta pidetään yleisesti häpeätahrana Suomen historiassa.

– Ihmisiä koskettaa edelleenkin tieto siitä, että viattomia kaupunkilaisia on kiskottu Helsingin kaduilta murhattaviksi keskitysleiriin, kertoo Helsingin juutalaisen seurakunnan puheenjohtaja Yaron Nadbornik.

Kompastuskiviä on asennettu ympäri Eurooppaa vuodesta 1992 alkaen kymmeniätuhansia. Suomi sai ensimmäiset muistolaattansa vuonna 2016.

Kompastuskivet kiinnittävät huomion Munkkiniemessä – Helsingistä keskitysleirille viety perhe sai muistokivet

"Kerrankin tehtiin jotain oikein!" – näin karulta Kauppatorin tammiverhoiltu paviljonki näytti ennen kunnostusta, kaupunkilaiset hullaantuivat lopputuloksesta

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut