Päivittäistavarakaupan tuoteryhmäkohtainen myyntitilasto heinä–syyskuulta kertoo, että kotona syöminen jatkui, vaikka ravintolat avattiin. Selvästi eniten kasvoi perunan myynti. Yleisesti ottaen myynnin kasvu johtuu enimmäkseen myyntimäärien kasvusta. Hintojen nousu on ollut hitaampaa, tiedottaa Päivittäistavarakauppa ry.
Heinä–syyskuussa myytiin perunan lisäksi etenkin lihaa huomattavasti enemmän kuin vuotta aiemmin. Koronatilanteesta johtuvien ravintolatoiminnan rajoitusten höllentäminen kesäkuussa vähensi kaupan heinä–syyskuun myyntiä toiseen vuosineljännekseen verrattuna jo hieman.
– On selvää, että koronatilanne näkyy myynnissä kautta linjan. Kesä tasoitti alkuvuoden suurimpia muutoksia, mutta muutokset ovat silti niin merkittäviä, että ne näkyvät koko vuoden tilastossa. Etenkin hyvin säilyvissä tuotteissa kasvu on ollut koko markkinan kasvua suurempaa, sanoo Päivittäistavarakauppa ry:n toimitusjohtaja Kari Luoto tiedotteessa.
Myös esimerkiksi vähäalkoholisten ja alkoholittomien oluiden myynti on kovassa kasvussa, niiden myynti kasvoi vuodessa 31,6 prosenttia. Oluen kokonaismyynnistä kyseisten juomien osuus on kuitenkin edelleen pieni, tammi–syyskuussa vain 3,3 prosenttia.
Päivittäistavarakauppa ry:n jäsenyritysten päivittäistavaroiden myynnin arvon rakennetta ja muutoksia alettiin tilastoida vuoden alussa. Eri tuoteryhmien myynnin kehitystä ja elintarvikkeiden kulutusta kuvaava tilasto julkaistaan kolmatta kertaa. Tilastossa ovat mukana SOK, Kesko, Lidl, Tokmanni, Minimani, R-kioski ja M-ketju, joten se kattaa lähes koko Suomen 18,6 miljardin euron päivittäistavaramarkkinan.
– Päivittäistavaramyyntiä ei ole aiemmin tilastoitu tällä tarkkuudella. Tilasto on tehty yhdessä jäsenyritystemme ja Tilastokeskuksen kanssa, Luoto kertoo.
Tilasto sisältää myös kuluttajahintaindeksistä saatavat hintojen muutokset ja on kaikkien saatavilla PTY:n verkkosivuilla.