Helsingin kasvu notkahti, mutta alle kymmenessä vuodessa asukkaita on jo yli 700 000

Väestönkasvu Helsingissä alueittain 2019–2035. Helsingin kaupunki
Klaus Nurmi

Klaus Nurmi

Helsinki on kasvanut 2010-luvulla keskimäärin seitsemällä tuhannella asukkaalla vuodessa, mutta tänä vuonna kasvun ennustetaan jäävän koronaepidemian vuoksi alle viiden tuhannen.

Jo ensi vuonna kasvun oletetaan palautuvan lähelle tavanomaista, tiedottaa Helsingin kaupunginkanslia.

Kaupunginkanslian uuden julkaisun mukaan Helsingin väkiluvun ennustetaan ylittävän 700 000 asukkaan rajan vuonna 2027. Nykyisin asukkaita on 653 835.

Tärkeimmät kasvualueet ovat Jätkäsaaressa, Kalasatamassa, Kruunuvuorenrannassa ja Pasilassa

Muita kasvualueita ovat Vuosaari, Malmin entisen lentokentän alue, Hernesaari ja Lauttasaaren-Koivusaaren alue.

Helsingin kaupunginkanslian julkaisun Helsingin ja Helsingin seudun väestöennuste 2020–2060 mukaan vuonna 2050 pääkaupungin väkiluku on 820 000 ja vuonna 2060 saavutetaan 860 000 asukasta.

Ennusteessa on kasvulle laskettu perusvaihtoehdon lisäksi nopean kasvun vaihtoehto ja hidastuvan kasvun vaihtoehto.

Perusvaihtoehdon mukaan Helsingin seudulla väestö kasvaa kahteen miljoonaan asukkaaseen vuonna 2056. Viime vuoden lopussa Helsingin seudulla oli 1,51 miljoonaa asukasta.

Varhaiskasvatusikäisiä ennustetaan olevan tuhat nykyistä vähemmän vuonna 2022, ja nykyinen taso saavutetaan uudestaan vasta vuonna 2026.

Peruskouluikäisten määrä sen sijaan kasvaa 5 500 lapsella vuoteen 2025 mennessä.

65–74-vuotiaiden määrä kasvoi 2010-luvulla, mutta on nyt pysähtynyt. Vastaavasti yli 75-vuotiaiden määrä alkaa kasvaa nopeasti. Jo kymmenessä vuodessa yli 75-vuotiaiden määrä kasvaa 22 000 asukkaalla eli lähes 50 prosentilla.

Muuttotappiona Helsinki menettää seudun muihin kuntiin 3 000 – 5 000 asukasta.

Helsingin 36 500 hengen ruotsinkielisen väestön ennustetaan kasvavan 42 000:een vuoteen 2050 mennessä. Väestöosuuden ennakoidaan kuitenkin laskevan nykyisestä 5,6 prosentista 5,2 prosenttiin.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut