Jätkäsaaren puistoon tuli kiistelty yleinen vessa sittenkin – Nyt se seisoo lähes viereisen kerrostalon edessä

Käymälä: Saukonpaadenpuiston yleinen vessa ihastuttaa ja vihastuttaa asukkaita.

Jätkäsaareen ensi kesänä valmistuvan Saukonpaadenpuiston yleinen vessa asennettiin asukkaiden kauhuksi viereisen kerrostalon eteen Erik Tulinbergin kujan päähän. Anniina Virtanen

Sanna Jompero-Lahokoski

Tiivis kaupunkirakenne, jossa asumisen ja vapaa-ajan toiminnot sekoittuvat, voi joskus aiheuttaa eri intressien yhteentörmäyksiä. Näin on käynyt Jätkäsaareen rakenteilla olevassa Saukonpaadenpuistossa, jonka yleisövessan sijoittamista kerrostalon viereen osa asukkaista vastusti. Rakentamiseen otettiin tuolloin aikalisä ja aukiolle rakennettiin vain varaukset käymälälle.

Lopputulemana on nyt se, että vessa seisoo lähes uusien kerrostalojen pihapiirissä.

– Käymälä sijoitettiin kujan päähän siksi, että se ei olisi varsinaisesti yhdenkään talon kohdalla. Siinä oli kunnallistekniikka lähellä. Lisäksi se on puistossa keskeisellä paikalla ja palvelee rannan grillaajia sekä ympäröivien katualueiden käyttäjiä, toteaa projektinjohtaja Petra Rantalainen kaupunkiympäristön toimialalta.

Jätkäsaari on tiiviisti rakennettu. Puisto alkaa aivan kerrostalon vierestä. Anniina Virtanen

Rantalainen muistuttaa, että käymälä sijoitettiin puistoon asukaspalautteen perusteella.

– Eli sitä on myös toivottu sinne. Osa asukkaista on kyllästynyt siihen, että puiston muita alueita käytetään käymälöinä.

Helsingin Uutiset kertoi (HU 1.7.) puiston rakentamisesta kesällä. Puiston länsiosaan on jo aiemmin rakennettu muun muassa grillauspaikka.

Lue: Rantapuistoon tuli Helsingissä grillauspaikat mutta ei julkista vessaa, koska sitä vastustettiin – "Yksilön itsekkyys koituu aina kaikkien haitaksi"

Käymälän sijoittumista eri puolille Saukonpaadenpuistoa tarkasteltiin kaupungin toimesta pariinkin kertaan.

– Kesäkuun maastotapaamisessa yhtenä ideana mainitsin, että puistossa voisi tulevaisuudessa olla kahvikioski, jonka yhteydessä olisi yleisövessa. Tämä idea ei toteutunut, toteaa kaupunkitila- ja maisemasuunnittelupäällikkö Jussi Luomanen asukkaille lähetetyssä kirjeessä.

Kuulemiskirje lähetettiin 15 taloyhtiölle lokakuussa. Kaupunki perustelee vessan paikkaa myös sillä, että muualle puistoon kunnallistekniikan rakentaminen olisi ollut erittäin hankalaa ja kallista.

– Tämän takia wc:n paikkaa ei ollut mahdollista muuttaa ilman kustannusten erittäin merkittävää nousua, jatkaa Luomanen.

Alkujaan puistosuunnitelmassa ei ollut vessaa lainkaan.

– Puistosuunnitelmassa ei ole esitetty aikanaan käymälää, koska siitä ei ole silloin ollut tietoa, Rantalainen sanoo.

Saukonpaadenpuiston eteläosan rakennustyöt alkoivat kesäkuussa. Rakentaminen kestää ensi kesään.

Saukonpaaden kärkeen rakennetaan oleskelu- ja pelinurmi. Alueelle tulee koirakäymälä. Rantaan asennetaan penkkejä ja aurinkotuoleja. Rannan kasvillisuus noudattelee aiemmin rakennettua kasvimaailmaa. Puistoon istutetaan heiniä, mäntyjä ja koivuja.

Alueelle on tulossa muutama tapahtumasähköpiste, jotka mahdollistavat myöhemmin väliaikaisen kioskitoiminnan.

Saukonpaadenpuisto

Jätkäsaaren uusi vessa on sekä toivottu että vastustettu

Jätkäsaaren Saukonpaadenpuisto valmistuu ensi kesänä.

Alkujaan puistoon ei ollut tarkoitus sijoittaa yleistä vessaa lainkaan.

Myöhemmin kaupunki kuitenkin muutti suunnitelmiaan, koska osa asukkaista toivoi vessaa, jotta puiston muita alueita ei käytettäisi käymälänä.

Vessan asentaminen oli käynnissä viime viikolla.

Osa asukkaista vastusti, sillä se sijaitsee lähellä viereistä kerrostaloa.

Vessalle yritettiin etsiä paikkaa myös muualta puistosta.

Asentaminen piti ajoittua vasta ensi kesään, mutta kaupungin toisen työn siirtyessä sen rakentamiselle vielä tänä vuonna löytyikin aikaa.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut