Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

”Sote on maalissa ehkä vuonna 2025” – Husin ex-toimitusjohtajan mukaan Helsinki menestyy uudistuksessa hyvin

Terveys: Helsinki menestyy Aki Lindénin mukaan sotessa hyvin. Entinen Hus-johtaja kehottaa tekemään laskelmat huolella.

Viiden vuoden kuluttua sosiaali- ja terveydenhuoltoalan uudistus on Suomessa vihdoin valmis.

Tätä mieltä on kansanedustaja Aki Lindén (sd.), joka toimi vuosina 2010–2018 Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin toimitusjohtajana.

Sote-uudistuksen valmistuessa 2025 sen alkuideasta on tullut kuluneeksi peräti kuusitoista vuotta.

– Jos sote-uudistuksen rahoitus olisi alusta pitäen tehty valtion rahoituksen tuella, koko uudistus olisi nyt jo valmis, Lindén sanoo.

Lindén on ottanut toistuvasti kantaa sote-ratkaisuun – ja useimmiten sitä kiitellen. Husin nykyinen johtaja Juha Tuominen puolestaan on huomattavasti sotekriittisempi.

– En ryhdy arvostelemaan Husin nykyistä johtoa, vaan haluan olla sille solidaarinen.

– Kyse on siitä, että rahoituslakia on tulkittu eri tavoin. Itse tukeudun niihin näkemyksiin, joita muun muassa valtiovarainministeriön ylijohtaja Jani Pitkäniemi on esittänyt, Lindén kertoo.

Lindénin mukaan soten saaja- ja menettäjäkunnat eivät huomioi riittävästi sitä, että väestönkasvulla on ratkaiseva merkitys sen suhteen, mitä kussakin kunnassa sote-ratkaisusta hyödytään.

Lindén muistuttaa, että rahoitusmalli on monimutkainen koneisto, jossa on peräti 132 erilaista mittaria. Kertoimia kannattaa hänen mukaansa käyttää huolellisesti.

– Asukaskohtainen rahoitus vähenee vuosina 2023–2029 asteittain, mutta eri tavoin eri sote-alueilla.

– Esimerkiksi Länsi- ja Keski-Uudellamaalla tuo vähennys on sata euroa asukasta kohti, mutta Helsingissä 77 euroa ja Vantaan-Keravan alueella vain 24 euroa, Lindén laskee.

Koko Uudellamaalla asukaskohtainen rahoitus vähenee vuoteen 2029 mennessä vajaat kaksi prosenttia.

Se ei ole Lindénin mielestä tähdellisin ongelma.

– Uudellamaalla tuijotetaan turhaan kertoimien tuomaa kahden prosentin vähennystä. Kun huomioidaan, että väkiluvun kasvu tuo pääkaupunkiseudulle peräti 10 prosentin bruttokasvun sote-hyötyyn, silloin viivan alle jää 8 prosentin nettovoitto, Lindén tähdentää.

Lähes vuosikymmenen verran Helsingin alueen sosiaali- ja terveyshankkeisiin vahvasti vaikuttanut Lindén on Sdp:n ehdokas Turun pormestariksi ensi kevään kuntavaaleissa.