Uudenmaan ravintolat ovat noudattaneet koronarajoituksia hyvin, kertoi Etelä-Suomen aluehallintoviraston alkoholihallintoyksikön päällikkö Riku-Matti Lehikoinen pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmän tiedotustilaisuudessa hetki sitten.
– Merkittäviä epäkohtia ei ole ollut. Jonkin verran on ollut liiallista asiakasmäärää ja olemme kehottaneet vähentämään.
Myös puutteellisista turvaväleistä on huomautettu, mutta niitä ei ole Lehikoisen mukaan ole ollut paljon.
– Rajoitukset ovat olleet kovia ravintoloille, mutta aika hyvin rajoitukset tuntuvat toimivan. Viime viikolta ei ole tiedossa yhtään tartuntaketjua, joka olisi lähtenyt ravintolasta.
Lehikoinen muistutti, että tärkeintä on asiakkaiden oma käytös: sairaana ei lähdetä ulos, pidetään turvaväleistä kiinni ja niin edespäin.
Avi on tarkastanut ravintoloita 26. lokakuuta käyttöön otetun toimintamallin mukaan. Avi tarkastaa niitä ravintoloita, joissa on ollut tartuntoja tai joista muilla viranomaisilla on herännyt huolta.