Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Rattiin meinataan nukahtaa vaarallisen usein – "Työpäivän päätteeksi kotiin lähtiessä voi olla hyvin väsynyt"

Vakuutuskonserni LähiTapiolan Arjen katsaus -kyselyn mukaan joka neljäs kuljettaja on ollut lähellä nukahtaa rattiin ja yhtä moni kertoo, että on ajanut, vaikka väsymys jo selvästi alensi huomiokykyä, kerrotaan tiedotteessa. Vastaajista neljällä prosentilla on kokemusta siitä, että on itse nukahtanut rattiin, ja yhtä moni on ollut kyydissä, kun kuljettaja on nukahtanut rattiin. Joka kymmenes kertoo pelänneensä väsyneen kuljettajan kyydissä.

– Huoli on helppo ymmärtää, sillä jos hetkellisestikin nukahtaa ajaessaan, menettää helposti auton hallinnan. Tällöin auto voi ajautua vastaantulijoiden kaistalle tai ulos tieltä. Kun ottaa huomioon, kuinka paljon unenpuutteesta ja uupumuksesta puhutaan tällä hetkellä, on oikeastaan onni, että kyselyn mukaan puolet vastaajista ei vielä ole joutunut väsymykseen liittyvään vaaratilanteeseen liikenteessä, sanoo liikenneturvallisuudesta vastaava johtaja Tapani Alaviiri LähiTapiolan tiedotteessa.

Liikenneturvallisuustutkija Niina Sihvola Onnettomuustietoinstituutista (OTI) kertoo, että vuosina 2014–2018 nukahtaminen, väsymys tai vireystilan lasku vaikutti tavalla tai toisella joka viidenteen tutkijalautakuntien tutkimaan kuolemaan johtaneeseen moottoriajoneuvo-onnettomuuteen. Kaikkiaan näitä kuljettajan väsymykseen liittyneitä onnettomuuksia oli kyseisinä vuosina 186.

– Seitsemässä prosentissa tapauksia kuljettajan nukahtamisen tai vireystilan laskun katsottiin aiheuttaneen onnettomuuden. Hieman tätä useammin väsymys tai vireystilan lasku arvioitiin yhdeksi onnettomuuden taustatekijäksi, eli se ei viime kädessä aiheuttanut onnettomuutta. Alkoholi ja muut päihteet kytkeytyvät usein väsymysonnettomuuksiin, sillä näistä tapauksista joka kolmannessa kuljettaja ajoi päihtyneenä, sanoo Sihvola LähiTapiolan tiedotteessa.

Uneliaisuus ratissa voi juontaa monesta syystä. Levon puutteen lisäksi vireystilaa voivat alentaa esimerkiksi jotkin sairaudet ja lääkkeet. Pitkät ja puuduttavat ajomatkat ja jonossa köröttely voivat myös saada silmäluomet painumaan.

– Nukahtamisesta johtuvat onnettomuudet tapahtuvat yleensä maantienopeuksissa. Harva nukahtaa taajamaliikenteessä, vaikka väsymys voi sielläkin aiheuttaa vaaratilanteita esimerkiksi hidastuneen reaktiokyvyn tai havaintovirheen takia, jatkaa Sihvola.

Kuljettajan väsymys ja alentunut vireystila voivat olla riski myös jalankulkijoille ja pyöräilijöille. Vuosina 2014–2018 tutkijalautakunnat arvioivat väsymyksen vaikuttaneen 11 jalankulkijan tai pyöräilijän kuolemaan johtaneessa onnettomuudessa, sanotaan tiedotteessa.