Helsingin uudessa ilmaisutaitopainotteisessa peruskoulussa 250 paikkaa – pihasta muodostuu oma metsäkoulu

Sadevesipuutarhan ideaa on hyödynnetty Kuninkaantammessa myös taloyhtiöiden sisäpihoilla, joissa vihersuunnittelu on ollut tärkeässä roolissa. Arkisto/Jukka Hämäläinen

Kuninkaantammen uuden peruskoulun ja päiväkodin kilpailutuksen on voittanut Arkta Rakennuskultti Oy:n työryhmä ehdotuksellaan Camelot. Tilaa on 250 koululaiselle ja 210 päiväkotilapselle.

Helsingin kaupunki järjesti Kuninkaantammen uudelle asuinalueelle rakennettavan koulu- ja päiväkotirakennuksen kilpailun, jossa valittiin hankkeelle suunnittelija- ja toteuttajaryhmä. Rakentaminen alkaa näillä näkymin vuonna 2022.

”Tämän kaltaisia pussinperiä ei tule tehdä lisää” – Helsingin upouusi asuinalue saa kritiikkiä, kaupunkiaktiivin mukaan kattavia palveluita on turha odottaa: "Se on lähiö"

Uusi peruskoulu on ilmaisutaitopainotteinen. Oppimisympäristö jatkuu ulkotiloihin, ja pihan toiminnot kannustavat oppilaita liikkumiseen, kokeilemiseen ja luovaan leikkiin.

Pihalla säilytetään puita ja kallioita mahdollisimman paljon niin, että pihasta muodostuu niin kutsuttu metsäkoulu luontopolkuineen ja sadepuutarhoineen.

Kuninkaantammessa arvioidaan olevan vuoteen 2027 mennessä 5500 asukasta.

Helsingin sisääntuloväylille kaavaillaan tiheää nopeusvalvontaa: Näihin paikkoihin uudet kamerat tulisivat

Helsinki kasvattaa tavoitteensa 8 000 uuteen asuntoon vuodessa – näille kolmelle alueelle aiotaan rakentaa kolmannes lisää

Lukijalta: "Pussinperällä" on upeaa asua

Kieltomerkki tai liikennevalo ei autoilijoita pitele – Helsinki pohtii jopa puomeja luvattomalle oikoreitille

Helsinkiin aukesi ilman myyjää toimivia ruokakauppoja – tämä summa oltava tilillä, jotta kylmäkaapin oven saa auki

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut