Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Suljetaanko ravintolat taas? – "Helsingin ja Suomen koronatartunnoissa huolestuttavaa kasvua"

Helsingin ja Suomen koronatartunnoissa on jälleen huolestuttavaa kasvua, kirjoittaa sote-toimialan apulaispormestari Sanna Vesikansa (vihr.) Twitterissä.

–  Nyt tarvitaan jaksamista ja myös uusia toimia, jotta tartunnat saadaan taas laskuun. Mitä paremmin saamme pidettyä tartunnat alhaalla ja pysäytettyä ketjut, sitä vähemmän tarvitaan uusia rajoitustoimia, Vesikansa toteaa.

THL kertoi keskiviikkona, että Suomessa on todettu 288 uutta koronavirustartuntaa. Keskiviikkona Helsingistä raportoitiin 95 tartuntaa.

Sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö Kirsi Varhila sanoi Ylen Ykkösaamussa keskiviikkona, että Uudenmaan koronatoimia on kiristettävä.

– Koronan esiintyminen on parin viime viikon ajan ollut selkeästi nousujohteista. Tällä viikolla kokoontuva alueellinen koronakoordinaatioryhmä joutuu miettimään uusia keinoja tilanteen hillitsemiseksi. Tässä on varmasti pakko lähteä kiristämään toimia, Varhila kommentoi Ylellä.