Nordealla koko sunnuntain kestävä palvelukatko, kortilla maksaminen ei välttämättä onnistu – "Tee tarpeelliset hankinnat jo lauantaina"

Palvelukatko vaikuttaa muun muassa siten, että sen aikana Nordean korteilla ei voi nostaa käteistä. Korttimaksaminen onnistuu rajoitetusti esimerkiksi kaupoissa ja kylmäasemilla, mutta siinä voi esiintyä hitautta eikä maksaminen välttämättä onnistu. Jussi Vehkasalo
Kaisa Paastela

Kaisa Paastela

Nordealla on 22. marraskuuta koko sunnuntain kestävä laaja palvelukatko, joka vaikuttaa pankkiasiointiin.

Katko alkaa aamuyöllä sunnuntaina 22.11 kello 01.00. Korttien osalta sen arvioidaan päättyvän noin kello 21 sunnuntai-iltana ja muiden palveluiden osalta noin kello 24. Palvelut ovat poissa käytöstä siis lähes koko sunnuntain ajan.

Palvelukatkon aikana Nordean korteilla ei voi nostaa käteistä, eikä Nordean pankkitunnuksia voi käyttää sähköiseen tunnistautumiseen. Verkko- ja mobiilipankit ovat pois käytöstä katkon ajan. Korttimaksaminen onnistuu rajoitetusti esimerkiksi kaupoissa ja kylmäasemilla, mutta siinä voi esiintyä hitautta eikä maksaminen välttämättä onnistu.

Katko vaikuttaa myös maksamiseen sellaisissa sovelluksissa ja palveluissa, joihin Nordean maksukortti on lisätty maksuvälineeksi. Nordean maksukorteilla ei katkon aikana voi myöskään maksaa verkkokaupassa.

Katkon syynä on Nordean tietojärjestelmille tehtävät välttämättömät muutos- ja ylläpitotyöt. Edellinen laaja katko oli aiemmin syksyllä.

– Kaikkia teknisiä muutos- ja ylläpitotöitä ei voida valitettavasti tehdä ilman vaikutuksia asiakkaisiin. Pahoittelemme katkosta asiakkaillemme koituvaa haittaa ja kehotamme kaikkia varautumaan siihen esimerkiksi tekemällä tarpeelliset hankinnat jo lauantaina ja varaamaan sunnuntaille käteistä rahaa tarpeen mukaan, Nordean henkilöasiakkaista vastaava johtaja Jani Eloranta kertoo tiedotteessa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut