Luontoa puolustava uusi liike pyrkii Helsingin valtuustoon – onko se kantona kaskessa vihreille?

Muun muassa Pajamäen Patterimäessä on käyty kovaa taistelua metsän ja rakentamispaineiden välillä. Kuvassa puita, jotka kesällä oli tarkoitus kaataa raidejokerin tieltä. Hanke on viivästynyt valitusten takia. ESM Arkisto
Kaisa Paastela

Kaisa Paastela

Uusi poliittinen liike, ympäristöliike, haluaa tuoda luontokysymykset entistä vahvemmin esille Helsingin kuntavaaleissa.

Ympäristöliike Helsinki -niminen ryhmä kertoo asettavansa ehdokkaita ensi kevään kuntavaaleihin.

– Emme halua Helsingistä betonierämaata vaan luonto- ja kulttuuriarvoja kunnioittavan asukkaiden kaupungin, jossa ilmastonmuutoksen torjunta otetaan vakavasti. Kaupungin, jossa ympäristön viihtyisyys ja elinvoimaisuus otetaan huomioon asumisessa, liikenteessä ja työelämässä, ja jossa asukkailla on todellista sananvaltaa lähiympäristönsä asioihin, liikkeen edustaja Mika Välipirtti kertoo tiedotteessa.

HU haastatteli Välipirttiä hiljattain rakentamisesta ja ympäristöasioista Helsingissä.

Poliittisesta suuntautumisestaan ympäristöliike kertoo, ettei se ole "ole vasemmalla, keskellä tai oikealla", vaan ympäristöasiat kuuluvat kaikille.

Lue myös: Hakkuut tyrmistyttävät Pirkkolassa, toinen metsää uhkaava hanke käsittelyssä maanantaina – "Ei pidä rakentaa paikkaan, joka kaventaisi Keskuspuistoa"

Liikkeen voidaan kuitenkin olettaa vievän ääniä vihreiltä, jotka Helsingissä ovat viime vuosina profiloituneet tiiviin ja urbaanin kaupungin puolestapuhujina: argumenttina on, että rakentamalla tiiviisti voidaan viheralueita säästää enemmän ja samalla ehkäistään muun muassa pendelöinnistä tulevia liikennepäästöjä pk-seudulla.

Vihreät tavoittelevat Helsingissä ensi keväänä historiallista suurimman puolueen paikkaa, joka aiemmin on ollut kokoomuksella. Asetelmia sähköistää se, että kokoomukselta puuttuu tällä hetkellä pormestariehdokas.

Helsinki kasvattaa tavoitteensa 8 000 uuteen asuntoon vuodessa – näille kolmelle alueelle aiotaan rakentaa kolmannes lisää

Pajamäen kaava kumottiin hallinto-oikeudessa – ei ottanut liito-oravaa riittävästi huomioon

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut