Konalan Sortti-asema ei aukeakaan vielä joulukuussa viikonlopuiksi

Konalan Sortti-asema avaa huhtikuun alussa ovensa myös viikonloppuisin. Kuvassa Marjut Mäntynen. Sanna Jompero

Sanna Jompero-Lahokoski

Konalan Sortti-asemaa ei vielä joulukuussa avata myös viikonlopuiksi.

Helsingin seudun ympäristöpalvelut (HSY) ei vieläkään ole saanut Etelä-Suomen aluehallintovirastolta ympäristölupaa, joka mahdollistaa aukioloaikojen pidentämisen.

HSY on odottanut lupaa jo lähes kaksi vuotta.

– Toivomme, että lupa tulee tämän vuoden loppuun mennessä, mutta emme avaa ennen kuin 1.4. Olemme nyt lyöneet lukkoon tuon päivämäärän, sanoo asemien käyttöpäällikkö Marjut Mäntynen.

Ensimmäiseksi laajennetut aukioloajat otetaan käyttöön Konalan Sortti-asemalla, jossa käy asemista eniten kotitalousasiakkaita. Myöhemmin viikonloppujen aukioloaikoja on tarkoitus laajentaa myös muille Sortti-asemille.

Helsingin Uutiset (HU 19.9.) kertoi laajennetuista aukioloajoista syyskuussa. Jatkossa Sortti-asemia on tarkoitus pitää auki lauantaisin ja sunnuntaisin todennäköisesti kello 9–17. Tällä hetkellä ne ovat auki vain arkisin kello 7–21.

Lue: Kierrätys helpommaksi: Sortti-asemat halutaan auki myös viikonloppuisin – kokeilu alkanee joulukuussa

Konalassa kävi viime vuoden aikana 155 000 ja Kivikossa 160 000 asiakasta. Eniten asemille tuotiin sekajätettä, toiseksi eniten käsiteltyä puuta. Vähiten yhteensä 21 jakeesta eli lajittelupaikasta tuodaan tekstiiliä.

Kommentoi

Mainos: Helsingin Uutiset

Pääkaupungin keskusta on edelleen the place to be – katso tästä ytimen tarjonta

| Päivitetty

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut