Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Helsingin Kaupunginteatterin yt-neuvottelut voivat johtaa koko henkilöstön lomautuksiin

Helsingin Kaupunginteatteri aloitti tänään keskiviikkona koko henkilökuntaa koskevat yhteistoimintaneuvottelut.

Yt-neuvottelut voivat johtaa koko henkilökunnan lomautukseen. Neuvottelut on tarkoitus saada päätökseen jo ensi lauantaihin eli 28. marraskuuta mennessä.

Koronepidemian aiheuttamat peruutukset ja puolikkaille saleille esittäminen syksyn aikana ovat heikentäneet teatterin taloutta merkittävästi.

Yt-neuvotteluissa käydään läpi kaikki mahdolliset keinot teatterin talouden tasapainottamiseksi ja tulevan toiminnan turvaamiseksi, mukaan lukien koko henkilöstöä koskevat lomautukset, selvittää teatterinjohtaja Kari Arffman.

Arffmanin mukaan koronaepidemia on koetellut teatterin taloutta keväästä alkaen.

– Nyt jouduimme jälleen sulkemaan ovemme yleisöltä emmekä voi tehdä työtämme. Pyrimme saamaan teatterin talouden siihen kuntoon, että kun epidemia hellittää otteensa ja pääsemme takaisin yleisön eteen, meillä on siihen parhaat edellytykset, hän sanoo tiedotteessa.

Helsingin Kaupunginteatteri työllistää noin 240 kuukausipalkkaista teatterialan ammattilaista ja lisäksi tilapäistä henkilökuntaa noin 100. Liikevaihto noin kymmenen miljoonaa euroa ja vuosibudjetti noin 29 miljoonaa euroa. Vuosibudjetti sisältää toiminta-avustuksen lisäksi peruskorjaus- ja vuokra-avustukset.

Normaalina vuonna teatterin oma rahoitusosuus on noin 40 prosenttia.

Kaupunginteatterin edelliset yt-neuvottelut käytiin maaliskuussa. Silloin lomautukset vältettiin muun muassa järjestelemällä uudelleen henkilöstön työ-, vapaa- ja lomapäiviä sekä siirtämällä ensi-iltoja.