Perheiden ajanvietto muuttui, eikä televisio ole enää yhteinen viikonloppuiltojen juttu – "Kieltämättä vähentynyt"

Media: Television katseluperinne muuttuu. Ohjelmia katsotaan tabletilla.

Raisa Heikkuri sekä Jyrki ja Saana Rönkkö kokoontuvat harvoin yhdessä television ääreen. Televisio ilahduttaa iltaa kuitenkin taustalla. Jari Pietiläinen
Jari Pietiläinen

Jari Pietiläinen

Savelassa asuvat Raisa Heikkuri, 43, Jyrki Rönkkö, 53, ja Saana Rönkkö, 7, viettävät samanlaista perjantai-iltaa kuin tuhannet muut helsinkiläiset.

Viikon päätteeksi rentoudutaan ja vietetään aikaa yhdessä – mutta ei enää välttämättä television ääressä.

– Näin perjantaisin ei kyllä juurikaan katsota yhteisiä ohjelmia. Ehkä joskus tulee katsottua Vain elämää -sarjaa porukalla, kertoo Jyrki Rönkkö.

– Televisio-ohjelmien seuraaminen on kieltämättä vuosien varrella vähentynyt ainakin meidän perheessämme. Tai sanotaan niin, että ohjelmia katsotaan nyt monilla eri laitteilla, Raisa Heikkuri arvioi.

Saana on viimeksi katsonut televisiosta Risto Räppääjää sekä Onnelia ja Annelia.

– Mutta jos illalla tulee joku elokuva televisiosta, siitä ei seuraavana päivänä oikeastaan puhuta kavereiden kanssa koulussa, Saana kertoo.

– Närpiäiset on kyllä hauska ohjelma. Hevossarjojakin katson telkkarista.

Rönkköjen ja Heikkurin perheessä on yksi varsinainen televisio, mutta lisäksi ohjelmia katsotaan kännykästä ja tabletilta.

Perhe on tilannut suoratoistopalveluina muun muassa Viaplayn, Netflixin sekä Elisa Viihteen. Ne ovat sikäli käteviä palveluita, että niiden katselun voi keskeyttää milloin tahansa.

– Meillä katsotaan esimerkiksi elokuvia pätkissä. Jos nukahdan kesken leffan, Jyrki voi keskeyttää elokuvan – ja katselua voidaan jatkaa myöhemmin, Heikkuri naurahtaa.

Jos televisio kuitenkin jostain syystä rikkoutuisi, perheessä ei sen perään juuri itkettäisi.

– Uusi varmaankin ostettaisiin tilalle, mutta ohjelmia katsottaisiin myös vaikka tabletilta, Jyrki Rönkkö pohtii.

Rönkköjen ja Heikkurin perhe ei muuttuneine katselutapoineen ole suinkaan yksin.

Etenkin nuoret ovat yhä harvemmin koolla television ääressä.

Helsingin yliopiston elokuva- ja televisiotutkimuksen professori Henry Bacon on käynyt muuttuneista tv:n katselutavoista keskustelua opiskelijoiden kanssa.

– Kun opiskelijat kertovat, että he eivät katso televisiota, he tarkoittavat usein nimenomaan televisiolaitetta, Bacon kertoo.

Baconin mukaan varsinainen tv-laite kuuluu opiskelijoiden mielestä pikemminkin heidän vanhempiensa tapakulttuuriin.

Tästä huolimatta opiskelijat katsovat samoja tai vastaavia ohjelmia esimerkiksi kännykällä tai tietokoneella.

– Ei ehkä puhuta kanavasurffailusta, mutta varmasti tapahtuu paljon hyppelemistä ohjelmista ja ohjelmalähteistä toiseen, Bacon arvioi.

– Tämä vahvistaa sitä näkemystä, että ohjelmien katsominen on eriytynyt, ja yhteisöllisyyttä niiden äärellä koetaan pikemminkin kaveriporukassa kuin perheen kanssa.

Tutkimusyritys Finnpanelsin mukaan noin kaksi kolmasosaa suomalaisista katsoo päivittäin lineaarista televisiota.

Tv:n katselu televisiovastaanottimen kautta on viime vuosina vähentynyt jonkin verran, mutta televisioruudun käyttö esimerkiksi pelaamiseen on lisääntynyt.

Viime vuonna suomalaiset katsoivat televisiota keskimäärin 2 tuntia ja 42 minuuttia päivässä.

Lapset kannattaa ottaa mukaan ruoanlaittoon heti, kun he kynnelle kykenevät – Lue ruokastrategi Outi Väisäsen, 36, napakat nyrkkisäännöt kotikokkaukseen: "Ei vauvalle tarvitse syöttää vedellä laimennettua perunasosetta"

"Huusimme ja tuli sanottua pahastikin" – oman kodin rakentaminen voi laittaa parisuhteen koetukselle – Heli ja Jarkko kertovat, mikä oli projektissa ratkaiseva hetki

Päiväkotien tiukalla koronaohjeella myös yllättävä puoli – "Meille tullut kahdensuuntaista viestiä"

"Tätä voisi kai verrata Espoon Westendiin" – helsinkiläisellä pientaloalueella puretaan vauhdilla vanhaa: uusiin asuntoihin muuttaa lapsiperheitä kantakaupungista

Historia

Televisio tuli Suomeen 70 vuotta sitten

Suomen ensimmäinen televisiolähetys nähtiin Stockmannin tavaratalossa Helsingissä 18.11.1950.

Kutsuvierasyleisöllä oli mahdollisuus seurata tilaisuutta yhdeksästä tv-vastaanottimesta.

Lähetyksessä esiintyivät muun muassa Helsingin kaupunginjohtaja Erik von Frenckell, George de Godzinsky sekä Ella Eronen.

Lisäksi ohjelmassa nähtiin Erkki Piispan ja Leo Ljunbergin välinen nyrkkeilyottelu.

Ensimmäisenä televisiokuuluttajana toimi radiokuuluttaja Carl-Erik Creutz.

Televisio yleistyi Suomessa hitaasti: vielä vuonna 1956 koko maassa oli vain 350 tv-vastaanotinta.

Vappuna 1977 nähtiin ensimmäinen tv:n uutislähetys väreissä.

Juttua korjattu 30.11. Vappuna 1977 nähtiin ensimmäinen uutislähetys väreissä. Aiemmin jutussa luki, että kyseessä olisi ollut ensimmäinen värilähetys.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut