Helsinki joutuu miettimään ennakkoäänestyksen ja varsinaisen äänestyksen järjestämistä kuntavaaleissa ihan uudella tapaa, sillä koronavirus tuskin on kadonnut siihen mennessä. Vaikka tällä hetkellä ei voida tietää, millainen koronatilanne huhtikuussa on, siihen kuitenkin varaudutaan. Keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja Juha Viertola (kok.) kertoo, että äänestyspaikkoja ennakkoäänestyksessä on suurin piirtein sama määrä kuin aiemminkin, mutta ne ovat erilaisia.
– Suurin muutos aiempaa on se, että Posti ei enää tarjoa omaa organisaatiotaan äänestyksen järjestämispaikoiksi, Viertola sanoo.
Äänestyspaikat siis ovat kaupungin omia tiloja, kulttuurikäytössä olevia, tai esimerkiksi kauppakeskuksen tiloja.
Varsinaisena äänestyspäivänä taas avoinna perinteisesti ovat olleet koulut, joiden auloista ja liikuntasaleista usein löytyy hyvin tilaa.
– Siihen on pyritty, että useampaa äänestysaluetta ei olisi samassa paikassa äänestämässä. Aivan täysin siihen ei päästä, eli kun meillä on 165 äänestysaluetta niin noin 150 paikkaa on varsinaisena äänestyspäivänä. Sitä täytyy vielä pohtia, että miten toimitaan jos esimerkiksi jonoja alkaisi muodostua.
Viertola muistuttaa, että vaalien järjestäminen Helsingissä on aivan toisen mittaluokan juttu kuin missään muussa kaupungissa Suomessa.
Viertolan mukaan kaikin tavoin yritetään varmistaa, että vaalit voidaan järjestää mahdollisimman terveysturvallisesti.
– Jos kuntavaalit järjestetään, kuten meillä tieto toistaiseksi on, niin yritetään turvata ne mahdollisimman tehokkaasti, koska äänestäminen on luonnollisesti jokaisen perusoikeus.
Kuntavaalien siirtäminen koronan vuoksi on hyvin epätodennäköistä, mutta ei mahdotonta, arvioi oikeusministeriön vaalijohtaja Arto Jääskeläinen äskettäin Kuntalehdessä.
– Varmasti tullaan rekrytoimaan vaaleihin aiempaa enemmän väkeä, arvioi Juha Viertola, mutta ei ota vielä kantaa niin yksityiskohtaisiin kysymyksiin kuin vaikkapa desinfioidaanko äänestyskopit joka äänestäjän välillä.
Sen sijaan, mikäli kirjastot olisivat edelleen kiinni huhtikuussa, niitä voitaisiin Viertolan mukaan mahdollisesti avata ennakkoäänestystä varten, sillä ne ovat kaupungin omia tiloja.
Kuntavaalien varsinainen äänestyspäivä on 18. huhtikuuta 2021.