Tutkimustieto ei tue väitteitä papilloomavirusrokotteen yhteydestä vakaviin sivuoireisiin, muistuttaa Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri (Hus).
Hus tuo kantansa esiin, koska sosiaalisessa mediassa marraskuun lopulla levinnyt video HPV- eli papilloomavirusrokotteen haitoista esittää väärää ja jopa vaarallista tietoa.
Rokotteen on esimerkiksi väitetty lisäävän kohdunkaulan syöpien esiintyvyyttä. Lisäksi rokotteeseen on liitetty keskenmenoja, autoimmuunitaudin puhkeamisia ja jopa kuolemia.
Hus kiistää nämä väitteet jyrkästi.
Tutkimuksissa HPV-rokotteen on osoitettu vähentävän erittäin merkittävästi kohdunkaulan syövän esiintyvyyttä väestössä ja hävittävän syövän esiasteet lähes kokonaan.
– Lisäksi on luotettavasti osoitettu, etteivät HPV-rokotteet lisää riskiä autoimmuunitauteihin, raskauskomplikaatioihin tai Pots- ja Me/Cfs-oireyhtymiin. Euroopan lääkevirasto on todennut, ettei syy-seurausyhteyttä näiden tapausten ja HPV-rokotteen kesken pystytä osoittamaan, sanoo Husin Ruoholahden naistentautien poliklinikan ja kolposkopiayksikön osastonylilääkäri Pekka Nieminen tiedotteessa.
Useissa esimerkkitapauksissa oireiden on väitetty johtuvan rokotteesta, sillä tapahtumilla on saattanut olla ajallinen yhteys.
– Tutkimustiedon mukaan samanlaisia tapahtumia ja oireita esiintyy yhtäläisesti sekä rokotetuilla että rokottamattomilla nuorilla. Ei voida siis mitenkään sanoa, että syy olisi HPV-rokotteessa, toteaa Husin Hyvinkään sairaalan naistentautien ja synnytysten ylilääkäri Maija Jakobsson.
Hän kehottaa kaikkia suhtautumaan sosiaalisessa mediassa leviävään tietoon kriittisesti.
HPV-rokotteen saavat maksutta kaikki 10-12 -vuotiaat eli viides- ja kuudesluokkalaiset oppilaat.
Poikien rokottamisella voidaan ehkäistä peniksen, peräaukon sekä nielurisan ja muiden pään ja kaulan alueen syöpien kehittymistä.
Tyttöjen rokotukset aloitettiin vuonna 2013 ja poikien tänä vuonna.
Kohdunkaulan syöpä ja monet muut syövät voivat syntyä HPV-infektion seurauksena. Papilloomavirus aiheuttaa tutkimusten mukaan 8 prosenttia kaikista naisten ja 1-2 prosenttia miesten syöpäsairauksista.
HPV-infektioiden määrä väestössä on moninkertaistunut viime vuosikymmeninä.
Nuoret infektoituvat usein hyvin nopeasti seksielämän alettua ja monet iän myötä useampaan kertaan, Hus tiedottaa. HPV-rokotteen tarkoituksena on estää infektion aiheuttamien syöpien ja niiden esiasteiden kehittymistä.