Avioeroja haetaan Helsingissä viime vuotta enemmän – asiantuntija: Nyt näkyy sama ilmiö kuin yleensä kesälomien jälkeen

Avioeroja on heinäkuusta alkaen haettu Helsingissä viime vuotta enemmän. Arkisto/Johanna Erjonsalo
Kaisa Paastela

Kaisa Paastela

Avioerojen määrä Helsingissä on kasvussa.

Vuonna 2020 käräjäoikeuteen saapuneiden avioerohakemusten määrä on joka kuussa ollut edellisvuotta suurempi, paitsi koronakeväänä huhti- ja toukokuussa sekä kesäkuussa.

Heinäkuussa avioerohakemuksia saapui viidennes enemmän, 231, kun vuonna 2019 hakemuksen päätyi jättämään 193.

Syyskuussa hakemuksia tuli 217 (edellisvuonna 204) ja lokakuussa 238 (207), missä on 15 prosentin nousu edelliseen vuoteen.

Parisuhteissa voi näkyä sama ilmiö kuin kesälomien ja joulun jälkeen, jolloin tulee yleensä eropiikki, sanoo Väestöliiton tutkimusprofessori emeritus Osmo Kontula.

– Kun etätöissä ollaan yhdessä 24/7, se voi toisaalta olla ihanaa, mutta toisaalta osa voi kokea sen ahdistavaksikin ja kaivata omaa aikaa.

Kontulan mukaan jatkuva yhdessäolo voi saada keskusteluja käyntiin, joissa pöyhitään suhteen ongelmia pintaan ja pohditaan sitä, hyväksyykö puoliso minut ja arvostaako hän minua.

– Yleensä eropäätöksiä ei tehdä nopeasti. Tutkimusten mukaan esimerkiksi naiset miettivät eropäätöstä usein 1–2 vuotta ennen varsinaista eroa. Laukaiseva tekijä voi olla juuri se, että suhteessa olevat ongelmat joutuu kohtaamaan ja ne purkautuvat, kun ollaan paljon yhdessä, Kontula muistuttaa.

Toisaalta koronatilanne voi joillain myös lykätä päätöksentekoa, koska eroon liittyvät käytännön järjestelyt, kuten asunnon hankkiminen, ovat hankalampia toteuttaa.

– Siinä on se pieni riskin tunne, joka voi myös jarruttaa eropäätöstä.

Sinkkuna elävä nuori nainen kertoi aiemmin syksyllä Helsingin Uutisissa (HU 18.10), että koronatilanteessa uusiin ihmisiin tutustumista on tuttavapiriin vakiintuneiden pariskuntien taholta jopa paheksuttu. Samalla koronakriisi on lisännyt monella yksinäisyyttä, kun normaalit harrastukset ja sosiaaliset kontaktit on laitettu tauolle.

– Pitäisi ymmärtää myös se, että jos ei ole parisuhdetta, sinulla ei ole ketään. Se on henkisesti todella raskasta, lokakuussa haastateltu Sanni mietti jutussa.

– Aika helposti tuomitaan muiden sosiaalista käyttäytymistä ja katsotaan, että pitäisi jaksaa odottaa siihen, kunnes riskit ovat poistuneet, jolloin voi taas elää normaalia elämää, Kontula kommentoi.

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut