Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Tutkimus: Kaksi ruokalajia nousi korona-aikana suosioon ravintoloissa – jo liki joka kolmas tilaus koskee niitä

Ravintolaruokailun tämänvuotisen trenditutkimuksen mukaan hampurilaisten ja pizzojen yhteenlaskettu määrä aterian pääruokana kasvoi jo 31 prosenttiin. Vuoden 2018 tutkimuksessa niiden vastaava osuus oli 24 prosenttia, kerrotaan Maran tiedotteessa. Mara on matkailu- ja ravintola-alan elinkeino- ja työmarkkinajärjestö.

– Hampurilaiset ja pizzat ovat korona-ajan voittajia. Myös niiden tarjonta ja valikoima ovat kasvaneet. Kasvisruoan ja salaattien kysyntä aterian pääruokana laski vuoden 2018 tutkimuksen 11 prosentista 9 prosenttiin, Maran pääekonomisti Ari Peltoniemi kertoo tiedotteessa.

Kuluvan koronavuoden erikoislaatuisuus näkyy siinä, että aterioita nautitaan ravintoloissa paikan päällä huomattavasti aiempaa harvemmin.

– Vuoden 2018 ja 2016 trenditutkimuksissa noin 90 prosenttia kuluttajista oli syönyt edellisen aterian paikan päällä ravintolassa, mutta nyt osuus on laskenut 68 prosenttiin. Siten lähes kolmannes kuluttajista ottaa aterian mukaan tai se toimitetaan heille kuljetuspalvelua käyttäen, Peltoniemi toteaa.

Henkilöstöravintolat on Maran tiedotteen mukaan yksi ravintolasektorin pahiten koronasta kärsineistä toimialoista. Tämä näkyy myös kyselyssä, kun edellisen ruokailupaikan tyyppiä tiedustellaan. Henkilöstöravintolat kasvattivat vielä vuonna 2018 reippaasti osuuttaan, mutta vuonna 2020 suunta on ollut alaspäin.

– Henkilöstö- ja opiskelijaravintoloiden liikevaihto on romahtanut huhti- ja lokakuun välisenä aikana kuukausittain 50–90 prosenttia. Suuri osa työntekijöistä ja opiskelijoista on siirtynyt etätyön ja -opiskelun myötä terveellisiä ja monipuolisia aterioita tarjoavista ravintoloista yksipuolisempaan kotiruokailuun, Maran toimitusjohtaja Timo Lappi toteaa.

Tämänvuotisen ravintolaruokailun trenditutkimuksen mukaan kuluttajat eivät ole hylkäämässä ravintolapalveluja koronakriisin jälkeisessä maailmassa, sillä lähes kolme neljästä kuluttajasta aikoo käyttää ravintolapalveluja tulevaisuudessa yhtä paljon kuin ennen koronakriisiä. 12 prosenttia aikoo käyttää ravintolapalveluja enemmän kuin ennen koronakriisiä ja 13 prosenttia vastaavasti vähemmän kuin ennen koronakriisiä. Ravintolaruoan kuljetuspalveluille on tilausta tulevaisuudessakin, sillä 13 prosenttia kuluttajista aikoo käyttää niitä jatkossakin enemmän kuin ennen koronakriisiä.

Ravintolaruokailun trenditutkimus perustuu 2 108 suomalaisen 15–69-vuotiaan kuluttajan haastatteluun.