Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Husin selvitys: Jopa riskiryhmäläiset liikkuvat yhä huolettomasti, vaikka pitävät koronarajoituksia tärkeinä

Jopa riskiryhmiin kuuluvat liikkuvat edelleen kodin ulkopuolella varsin huolettomasti ainakin Uudellamaalla, vaikka alueella ollaan koronaepidemian leviämisvaiheessa ja liikkumista on suositeltu välttämään.

Tieto selviää sairaanhoitopiiri Husin muutama päivä sitten tekemästä kyselytutkimuksesta, jota johtajaylilääkäri Markku Mäkijärvi esitteli pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmän perjantaisessa tiedotustilaisuudessa.

Kaikista kyselyn vastaajista kolme viidestä (58 prosenttia) on viimeksi kuluneen kahden viikon aikana vieraillut ystävän tai sukulaisen luona tai vastaanottanut kotiinsa vieraita. Riskiryhmäläisistäkin näin on toiminut useampi kuin kaksi viidestä (42 prosenttia).

– Molemmat luvut ovat aivan liian korkeita, Mäkijärvi kommentoi.

– Huolimatta siitä, että tietää olevansa riskiryhmässä, silti menetteli näin. Tämä tietysti herättää huolta. Pitäisi suhtautua vakavammin.

Selvityksen mukaan ihmiset noudattavat rajoituksia huonosti vastoin parempaa tietoaan, sillä yhdeksän kymmenestä (92 prosenttia) pitää rajoituksia vähintään melko tärkeinä, kaksi kolmasosaa (69 prosenttia) peräti erittäin tärkeinä.

42 prosenttia vastaajista pitää rajoituksia myös riittävinä.

– Valtava enemmistö kyllä pitää näitä rajoituksia tärkeinä, mutta ei pysty niitä noudattamaan, totesi Mäkijärvi.

Ravintolassa oli kahden viime viikon aikana käynyt selvästi harvempi kuin ystävää tapaamassa, mutta silti kaksi viidestä (42 prosenttia) kaikista vastaajista ja riskiryhmäläisistäkin joka neljäs (24 prosenttia).

Kirjastossa ja museossa riskiryhmäläiset ovat käyneet yhtä ahkerasti kuin muutkin, useampi kuin joka neljäs (27 prosenttia) vastaaja.

Urheiluharrastuksissa, joissa samassa tilassa on useita ihmisiä samaan aikaan, oli käynyt kaikista vastaajista joka viides (21 prosenttia) ja riskiryhmäläisistä joka kymmenes (12 prosenttia).

Baarista tai yökerhosta sen sijaan etenkin riskiryhmäläiset ovat malttaneet pysyä pois melko hyvin: kaikista vastaajista niissä oli käynyt kahden viime viikon aikana 8 prosenttia ja riskiryhmäläisistä 4.

Mäkijärvi kertoi, että tuloksista tiedotetaan enemmän ensi viikolla.