Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Yksi kuolinsyy korostuu Suomen työikäisillä

Tilastokeskuksen kuolemansyytilaston mukaan vuonna 2019 kuoli työiässä eli 15–64-vuotiaana lähes 7 400 henkilöä. Heistä suurin osa, kaksi kolmasosaa, oli miehiä. Yli puolet työikäisistä menehtyi kasvaimiin ja verenkiertoelinten sairauksiin. Tapaturmaisesti työikäisistä kuoli joka kymmenes eli 700 henkeä, ja itsemurhan tehneitä oli lähes 600 henkeä, kerrotaan Tilastokeskuksen tiedotteessa.

Suomessa kuolee yhä vähemmän ihmisiä työikäisenä. Vielä 2000-luvun alussa työikäisiä kuoli vuosittain keskimäärin yli 10 000 henkeä. Vuoden 2019 aikana kuoli yhteensä 54 000 henkilöä, joten työikäisten osuus kaikista kuolleista oli 14 prosenttia.

Eniten kuolleisuuden vähenemiseen on vaikuttanut verenkiertoelinten sairauksien ja kasvainkuolleisuuden aleneminen, mutta kaikissa yleisimmissä kuolemansyyryhmissä on tapahtunut myönteistä kehitystä. Työikäisten kuolleisuus pieneni edelleen vuoden 2019 aikana sekä miehillä että naisilla 5 prosentilla edellisvuodesta.

Vuodesta 2001 lähtien työikäisiä on kuollut enemmän kasvaimiin kuin verenkiertoelinten sairauksiin. Vuonna 2019 kasvaimet aiheuttivat 2 200 työikäisen kuoleman. Kuolleissa oli lähes yhtä paljon miehiä (1 200) ja naisia (1 000). Työikäisten naisten yleisin kuoleman aiheuttanut syöpä oli rintasyöpä, johon kuoli yli 200 naista. Työikäisten miesten tyypillisin syöpä puolestaan oli keuhkosyöpä.

Työikäisten kasvainkuolleisuus on pienentynyt sekä miehillä että naisilla 20 prosenttia kymmenessä vuodessa. Kuolleisuuden alenemiseen on vaikuttanut erityisesti keuhkosyöpäkuolleisuuden myönteinen kehitys työikäisillä, kerrotaan tiedotteessa.

1970-luvun alussa verenkiertoelinten sairaudet aiheuttivat lähes puolet työikäisten kuolemista. Vuonna 2019 osuus oli enää viidennes kuolemista. Miesten osuus verenkiertoelinten sairauksiin kuolleista on pysynyt suurena, yli 70 prosenttina, eri vuosikymmeninä.

Työikäisten miesten ja naisten alkoholiperäisiin syihin kuolleiden määrä on supistunut selvästi vuoden 2007 huipputasosta, jolloin kuolleita oli lähes 1 800. Viime vuonna alkoholin aiheuttamiin tauteihin ja alkoholimyrkytyksiin kuoli kuitenkin edelleen noin 1 000 työikäistä, joista suurin osa oli miehiä.

Vuonna 2019 tapaturmiin kuoli 700 työikäistä, tyypillisin tapaturmakuoleman aiheuttaja työikäisillä oli myrkytys, johon kuoli noin 250 työikäistä. Työikäisten tapaturmakuolleisuus oli vähentynyt kolmanneksella verrattuna kymmenen vuoden takaiseen tilanteeseen.

Itsemurhaan työikäisiä kuoli viime vuonna 570 henkeä, mikä on kolmanneksen vähemmän kuin kymmenen vuotta aiemmin. Viimeisen viiden vuoden aikana itsemurhien määrä ei ole kuitenkaan vähentynyt. Työikäisistä itsemurhaan kuolleista 75 prosenttia oli miehiä.