Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Nuoret tunkeutuivat purkukuntoiseen kouluun Helsingissä – Poliisi varoittaa erittäin vaarallisista tiloista: "Ovet saattavat lukkiutua"

Poliisi on joutunut puuttumaan nuorison erittäin vaaralliseen toimintaan Jakomäessä.

Tiistain aikana poliisi sai kolme hälytystehtävää Jakomäen purkukuntoiselle koululle, jonka sisällä on oleillut joukko nuoria. Poliisi kertoi asiasta Twitterissä.

– Terveisiä kentältä: Jakomäen vanhaan purkukunnossa olevaan peruskouluun on tullut tänään kolme tehtävää, joissa nuoria on ollut koulun sisällä.

Poliisi muistutti päivityksessään, että oleskelu purkukuntoisissa tiloissa on erittäin vaarallista.

– Koulun tilat ovat erittäin vaaralliset. Sisällä on pimeää, loukkuja ja lasinsiruja. Myös ovet saattavat lukkiutua.

Opetus Jakomäen peruskoulussa päättyi tänä syksynä. Koulun viereen valmistui uusi monitoimirakennus, jossa on tiloja muun muassa koululle, päiväkodille ja nuorisotoimelle. Samalla koulun nimi vaihtui Kankarenpuiston peruskouluksi.

Koulun rehtori Jane Majanen kertoi Helsingin Uutisille elokuussa, miksi koulun nimi haluttiin vaihtaa.

– Nimenvaihdokseen lähdettiin, koska koulun oppilaita tulee myös muilta lähellä olevilta asuinalueilta, ei ainoastaan Jakomäestä. Rakennukseen siirtyy myös varhaiskasvatuksen puolella kaksi yksikköä, joiden nimi olisi joka tapauksessa muuttunut. Tässä kohtaa oli hieno mahdollisuus löytää jotain uutta ja yhteistä, Majanen kertoi.

Lue myös: Jakomäen sydämen rakentaminen viivästyi, koulu alkoi vielä vanhoissa tiloissa – Projektinjohtaja: "Ehkä vähän haasteellisempi rakennus toteuttaa"