Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

"Hoitajat venyy äärirajoille saamatta mitään extraa" – Opettajien mielipaha joulupussista kirvoitti vilkkaan keskustelun: "Kiittämättömyys on maailman palkka"

Helsinkiläisopettajien tänä vuonna työnantajaltaan kaupungilta saama joulupussukka on kirvoittanut yli sata kommenttia Helsingin Uutisten lukijoilta.

Ilta-Sanomat haastatteli aiemmin tällä viikolla peruskoulun opettajaa, joka sanoi, että vaatimattomasta joulumuistamisesta hän oli huonolla tuulella koko loppuillan. Kaupunki antoi opettajille paketin teetä, kaksi suklaakarkkia sekä kaksi pientä metallituikkua. Idea oli kopioitu lapsille jaettavisa joulupusseista.

Lehden mukaan myös helsinkiläisopettajien keskinäisessä some-ryhmässä oli ollut vilkasta keskustelua lahjasta, osa piti sitä nolona ja jopa alentavana.

Uutinen jakaa HU:n Facebook-sivulla lukjoiden mielipiteet:

– Sanotaanko nyt vaikka, että ei tää vuosi varmasti oo ollut helppo muillekkaan. Aika monta lähipiiristä lomautettu kokonaan tai osa-aikaisesti. Hoitajat venyy äärirajoille saamatta mitään extraa, pohtii eräs HU:n lukija ja muistuttaa, että keväällä vanhemmat pyörittivät etäkoulua omien töidensä ohella.

–  Olisin kyllä kiitollinen jos työnantaja edes muistaisi. Tällaisia lukiessa mietin et miksi me vanhemmat edes raahataan 2x vuodessa niitä lahjoja opeille lapsilta, kun ajatusmaailma on tämä, kommentoija jatkaa.

Yksi keskustelija kommentoi, että näin vaatimaton joulumuistaminen työnantajalta on tahditonta:

– Siis moka on siinä, että kyseinen lahja on tahditonta eli sopimatonta käytöstä työnantajalta. Kahden karkin lahja on sopivampi lasten synttärivieraille – ei työntekijän ja työnantajan välillä.

– Siis sopivampaa tässä tapauksessa olisi ollut jättää moinen lahja kokonaan antamatta, hän jatkaa.

Toinen kiteyttää ajatuksensa näin:

– Koronavuosi: Sairaanhoitajat sai kiitokseksi graffitin seinään, opettajat joulupussin ja kansanedustajat palkankorotuksen.

– Kiittämättömyys on maailman palkka, ihmettelee eräs keskustelija ja useissa kommenteissa muistutetaan, että opettajilla sentään on vielä työpaikkansa toisin kuin monella koronavuonna irtisanotulla.

Yksi opettaja kertoo HU:n Facebook-sivulla suhtautuneensa joulupussiin huumorilla. Hänen lastaan oli ilahduttanut, kun molemmat saivat joulupussukat samana päivänä. Opettajan saamat kaksi karkkia jaettiin kolmeen osaan perheen lasten kanssa.