"Iltapäivällä lähetän vielä parille ystävälle tekstiviestin" – Eläkkeellä oleva psykologi Pirkko Lahti keksi soittoringin, jonka avulla ikääntyvät ihmiset pitävät huolta toisistaan

Tunne siitä, että kuuluu johonkin yhteisöön on äärettömän tärkeää. Voi sanoa huomenet ja juoruta edellispäivän asioista, kertoa mitä on valmistanut tai syönyt ruuaksi.

Sosiaalisuuden janoa ei sammuta virtuaalinen yhteys, vaan on tärkeää nähdä ihmisiä kasvotusten ja olla elävässä kosketuksessa heidän kanssaan.

– Jos korona on johonkin vaikuttanut, niin se on nostanut arvostusta ja kaipuuta toisia ihmisiä kohtaan. Ammattilaisena tällainen kehitys on ollut hienoa nähdä, sanoo psykologi Pirkko Lahti.

Nykyisin eläkkeellä oleva Suomen Mielenterveysseuran pitkäaikainen toiminnanjohtaja on havainnut, että psykologisen tietämyksen tarve on kasvanut räjähdysmäisesti. Eikä ihme.

Kurjinta koronakriisissä on, että epävarmuuden ilmapiiri on vallannut tilaa, mikä haastaa suhtautumistamme asioihin.

– Korona rikkoi asian, josta ei ole puhuttu. Varautumisen pelko on iskenyt meihin. Nyt meillä on oppimisen paikka, kun tulevaisuutta ei voi ennakoida samalla tavalla.

Kun on mennyt pari kolme vuotta, niin elämme jo normaalimmissa olosuhteissa.

Mielissä kytee monenlaisia ajatuksia: Entä jos tuleekin koronapandemian kolmas aalto? Entä jos virus onnistuu muuntautumaan, eikä rokote tehoakaan? Miten nopeasti rokote on kaikkien saatavilla, miten kauaksi se antaa immuniteetin? Uskallanko mennä teattereihin, konsertteihin ja urheilutapahtumiin sittenkään, vaikka rajoitukset poistuisivat?

– Pelko jää leijumaan, eikä se poistu kovin nopeasti mielestämme. Kun on mennyt pari kolme vuotta, niin elämme jo normaalimmissa olosuhteissa.

Tärkeintä tässä hetkessä on psykologin mukaan elää arkea päivä kerrallaan.

– Emme tiedä, matkustammeko ensi vuonnakaan ja kantaako rokote. Ruotsin valtionepidemiologi Anders Tegnellin arvio siitä, että Ruotsissa saavutettaisiin sairastamalla laumasuoja, meni pieleen.

Erilaisten mielipiteiden salliminen kuuluu Lahden mielestä demokratiaan. Eri näkökulmat ruokkivat kuitenkin epävarmuutta.

Mihin voi uskoa, kun asiantuntijoiden mielipiteet poikkeavat toisistaan merkittävästi. Voikin miettiä, olisiko vahvalle johtajuudelle tässä ajassa nyt paikka. Loisiko se turvallisuudentunnetta, Lahti pohtii.

Jos vanhemmat saisivat antaa lahjan lapsilleen, heidän kannattaisi kasvattaa lasten sosiaalista pääomaa ja opettaa heidät selviämään kriiseistä.

– Ongelmia tulee aina, vaikka olisi milli rahaa kädessä, Lahti sanoo.

Kodin ja elinympäristön antamat opetukset ja mallit säilyvät koko eliniän.

– Tarvitsemme tunteen, että meitä arvostetaan ja että meidän mielipidettämme kuunnellaan.

Menneisiin asioihin katsominen ja niistä syyllistäminen on turhaa. Jokainen toimii kulloisessakin tilanteessa parhaalla mahdollisella tavalla – ja oppii toivottavasti virheistään.

Yksi tärkeimmistä asioista on etsiä elementtejä, joilla omaa arvostusta ja sitoutumista elämään voi mitata. Kerätä aitoja ihmisiä ympärilleen. Lahti sanoo, että erään tutkimuksen mukaan meillä pitäisikin olla arkunkantajat valmiiksi mietittynä: neljästä kuuteen hyvää ystävää, jotka jaksavat kuunnella huoliamme kriisitilanteessa.

– Huoli kulutetaan kertomalla se sanasta sanaan. Mutta yksi hyvä ystävä ei riitä, sillä hän uupuu.

Ortodoksien käyttämä sana armorikas on sana, jota soisi Lahden mielestä käytettävän useammin.

– Ihmiset voisivat kerran päivässä miettiä, missä ovat olleet hyviä. 75 vuotta täytettyäni istun kerran vuodessa almanakka kädessäni ja teen inventaarion siitä, mihin olen aikaani käyttänyt. Mitkä asiat ovat nousseet keskeisiksi elämässäni.

Lahti ei pidä hyvänä sitä, että tavoitteet asetetaan liian korkealle. Aikuisikään päästyä on opittava armeliaisuutta.

– Keskeneräiset asiat kuluttavat, etkä voi koko elämääsi olla tyytymätön itseesi.

Parempi on tehdä tietoisia päätöksiä ja jättää taakseen ne asiat, joihin ei voi vaikuttaa tai jotka eivät koskaan onnistuneet. Toinen keino on kirjoittaa vaikeat asiat paperille. Unohtaa ne pariksi viikoksi. Antaa alitajunnan tehdä töitä.

– Mieli hakee ratkaisua itsestään. Tällä tavalla rakentuvat luentonikin. Rakenne syntyy alitajunnassa.

Julkisesti on käyty keskustelua siitä, miten etäopiskelu vaikuttaa lasten oppimiseen. Pirkko Lahti huomauttaa, että kukaan ei ole huolissaan 90-vuotiaan yksinäisen vanhuksen viimeisistä elinvuosista. Heidän on jäätävä kotiinsa tai palvelutaloon neljän seinän sisälle peläten koronatartuntaa.

– Yksinäisyys ja oman elämän rajallisuuden kohtaaminen nousevat tänä aikana pinnalle. Se on hyvin surullista.

Silti Lahti kokee, että koronakriisi osuu pääosiin perheellisiin, jotka eivät ole tottuneet kohtamaan toisiaan ja aidosti elämään keskenään, vaan ovat suunnanneet energiansa työhönsä ja harrastusten pariin.

– Eläkeläisten arki ei ole muuttunut. Luemme, käymme kaupassa ja elämme normaalia arkea.

Vaikutusvaltaisen ja aktiivisen järjestöjohtajan on vaikeaa asettautua aloilleen. Lahti on ollut eläkkeellä jo 15 vuotta. Silti hän on kehitellyt monenlaista toimintaa, ja hänen nimensä vilahtelee erilaisten järjestöjen tapahtumissa luennoitsijana.

Yksi henkilökohtaisista saavutuksista on ystävistä huolehtivan soittoringin perustaminen. Päivittäin Lahti laittaa noin kymmenelle ystävälleen viestin tai soittaa heille.

Haastattelupäivän aamuna Lahti on ennättänyt jo lähettämään neljälle ystävälleen tekstiviestin ja soittamaan yhdelle.

– Iltapäivällä lähetän vielä parille ystävälle tekstiviestin.

Tätä rumbaa hän on sinnikkäästi jatkanut jo pitkään. Elonmerkkinä kilahtaa viesti takaisin. Ellei, Lahti soittaa puolen tunnin kuluttua perään. Kyselee vointia ja kuulumisia.

– Sitten keksin, että voin soittaa WhatsAppilla yhteissoiton neljälle ystävälle samanaikaisesti. Erilaisia ryhmiä voi tehdä vaikka kuinka paljon.

Aktiivisen työuransa aikana Pirkko Lahti ei ennättänyt televisiota juuri katsella. Välillä hän pistäytyi työpäivän jälkeen yksinään elokuvissa ja jatkoi sitten työtä kotona myöhään yöhön. Nyt hän on nautiskellut monien suomalaisten televisiosarjojen annista.

– Eläkeläiset kuluttavat aikaansa katselemalla elokuvia ja kuuntelemalla radiota.

Aika ruudun äärellä vierähtää vauhdikkaasti, ja välillä Lahden on ravisteltava itsensä arkitodellisuuteen. Yle Areenaa ja Netflixiä hän kehuskelee aikamoisiksi aarteiksi. 50 tuntia hänellä vierähti ranskalaisen vakoojasarjan Le Bureaun parissa. Yle Areenan tarjonnasta Lahti sammuttaa kulttuurinjanoaan ja kuuntelee säännöllisesti kahta ohjelmaa: Muistojen bulevardia ja Klassista kahteen.

Hiihto ja kävely ovat olleet aina rakkaita harrastuksia Pirkko Lahdelle. Työuransa jälkeenkin hän on suunnannut lukuisia kertoja Lappiin, Saariselälle tai Luostolle vaeltelemaan tai laduille hiihtelemään. Omaa tahtia hiihtäminen on antanut ajatuksille aikaa kiireisinä vuosina. Nyt hän on käynyt ystävänsä kanssa tunnin lenkin Kivikon hiihtohallissa.

– Sukset kainalossa odottelin ystävääni kadun varressa. Ohikulkijat ajattelivat varmasti, että hullu mikä hullu, hän kertoo huvittuneena.

Talven pimeyden keskellä on tärkeää, että on joku, joka kiskoo mukaansa ulos. Vaikkei sekään ole välttämätöntä Lahden tapauksessa. Haastattelupäivän aattona hän kävi yksin meressä uimassa kymmenen aikaan illalla. Unen tuloa ei tarvinnut sen jälkeen odotella.

– Ajoin työpäivien jälkeen rantaan suoraan autolla vuosikausia. En mene sinne seurustelemaan ja tuntitolkulla saunaan. Istun löylyssä jonkun aikaa. Käyn uimassa, saunon ja saatan uida vielä kerran.

Vieläkin, vuosia myöhemmin, kylmä vesi rentouttaa ja huuhtoo päivän ajatukset mielestä pitkien luentopäivien jälkeen kuin kiireisinä työvuosina.