Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Korona aikaisti kuusikauppaa selvästi – yhä useampi hankkii joulukuusenkin verkosta

Korona on aikaistanut kuusikauppaa selvästi aiempiin vuosiin verrattuna, kertoo Espoossa asuva Joulupuuseuran puheenjohtaja Juha Ruuska, joka kasvattaa itsekin joulukuusia.

– Nyt kun ihmiset ovat paljon kotona, niin joulua halutaan tehdä aikaisemmin ja viettää pidempään, Ruuska toteaa.

– On asiakkaita, jotka haluavat kuusen aikaisin, heti marras-joulukuun vaihteessa, joka vuosi. Nyt kuitenkin etätyöt ja lisääntynyt kotona olo ovat saaneet monen hankkimaan kuusen tavallista aikaisemmin.

Entistä useampi on ostanut tänä vuonna kuusensa verkosta. Vaikka kuusta ei voi siinä tapauksessa valita paikan päällä, niin moni on tyytyväinen verkkokaupan helppouteen ja siihen, että kuusi kuljetetaan kotiin.

Ruuska myy viljelemiään kuusia kolmessa myyntipaikassa Espoossa, mutta sen lisäksi hänellä on myös verkkomyyntiä.

– Netin kautta on ostettu selvästi enemmän kuusia kuin ennen.

Ruokavirasto tekisi pistokokeita myyntipaikoissa selvittääkseen ovatko kuuset kotimaisia.

Kuusia hankitaan ennen kaikkea koteihin. Yritysmyynti on vähentynyt, kun moni toimisto on tyhjillään.

Ruuska viljelee kuusiaan Kuuselan tilalla Somerolla ja hänen asiakkailleen kuusen kotimaisuudella on suuri merkitys.

– Marketit kertovat usein, että kauppaavat vaikkapa tanskalaisia kuusia, mutta Suomessa ei ole velvoitetta merkitä puun alkuperää, Ruuska kertoo.

Joulupuuseura kannustaa myyjiä merkitsemään, mistä puut ovat tulleet.

Seuralla on lisäksi yhdessä Ruokaviraston kanssa käynnissä projekti, jolla pyritään varmistamaan, että kotimaisena myyty kuusi todella on kotimainen. On tapauksia, joissa tuontikuusia on kaupattu kotimaisina.

– Kuusikauppaan on liittynyt vilpillisyyttä.

Siitä pyritään nyt eroon ottamalla näytteitä kotimaisten kuusiviljelmien puista eri puolilta Suomea.

– Jatkossa on tavoitteena, että Ruokavirasto tekisi pistokokeita myyntipaikoissa selvittääkseen ovatko kuuset kotimaisia. Uskon, että pistokokeet voivat alkaa ensi vuonna, Ruuska kertoo.

– Vähän samaan tapaan kuin mansikoidenkin kotimaisuutta valvotaan, hän lisää.

Iso osa pääkaupunkiseudulla myytävistä joulukuusista tulee sadan kilometrin säteeltä, kuusia viljellään muun muassa Lohjalla ja Vihdissä.

Ennen kuin viljelty kuusi päätyy koristamaan kotia, se on kasvanut mittaa 8–12 vuotta. Istutuksen jälkeen taimi on vaatinut työtä joka vuosi.

Ruuska on kasvattanut joulukuusia noin 15 vuotta.

– Olen myynyt kuusia 90-luvun alusta lähtien. Aloitin aikanaan metsäylioppilaana.

Ruuskan mukaan kotiin hankitaan tyypillisesti noin 2-metrinen puu, vaikka osa suosii matalampaa ja osa korkeampaa. Pituushaarukka on 1–3 metrissä.

– Ihmiset haluavat pikkuisen kapeampia puita kuin aiemmin. Koko on vähän pienentynyt viime vuosina, hän on huomannut.

Viime viikonloppu oli ehkä vilkkainta aikaa kuusikaupassa.

– Yleensä kaksi päivää ennen aattoa on ollut kaikkien kiivainta myyntiaikaa. Aatonaattona on jo hiljaisempaa.