Jouluaattona sunnuntailiikenne – hautausmaille lisävuoroja, kertoo HSL

Julkinen liikenne alkaa joulupäivänä noin kello 11. Päivi Tuovinen

Jouluaattona on HSL:n joukkoliikenteessä sunnuntaiaikataulut ja myös joulupäivänä on sunnuntailiikenne noin kello 11 alkaen.

Koulujen joululoman aikana 21.12.–6.1. ja 23.12.-6.1. joitakin bussilinjoja ei liikennöidä ollenkaan tai aikatauluissa on poikkeuksia.

Keskiviikkona 23.12. ajetaan normaali arkiliikenne.

Jouluaattona Riihimäen ja Lahden suunnan lähijunaliikenne (R- ja Z-junat) harvenee klo 16 alkaen

L-juna klo 23.03 Helsingistä ajetaan vain Kirkkonummelle asti (ei jatka Siuntion kautta Karjaalle)

Lähijunat ajavat joulupäivän aamuna rajoitetusti noin klo 11 asti, minkä jälkeen junat kulkevat sunnuntaiaikataulujen mukaan. Metroliikenne käynnistyy pääteasemilta noin klo 10.30. Raitioliikenne alkaa noin klo 11. Bussiliikenteessä ajetaan sunnuntain lähdöt klo 10.30 alkaen.

Suomenlinnan lautta ajaa sunnuntain aikataulujen mukaan koko päivän

Tapaninpäivänä 26.12. on sunnuntailiikenne. Lähijunat ajetaan kuitenkin tapaninpäivän ja sunnuntain välisenä yönä kuten normaalina lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. U-bussilinjoilla on poikkeukset mahdollisia.

Hautausmaille järjestetään lisäliikennettä jouluaattona 24. joulukuuta. Linja 24X liikennöi Hietaniemen kierroksen yksisuuntaisena myötäpäivään. Linja 24X liikennöi Asema-aukion ja Hietaniemen välillä vartin vuorovälein noin kello 10-17.

Paluulähdöt Hietaniemenkadulta pysäkiltä Hietaniemi. Linjan 24 lähdöt ajetaan suoraan Mechelininkatua pitkin, jolloin Hietaniemen lenkki jää linjalta ajamatta ja pysäkit Väinämöisenkatu, Väinämöisenkenttä, Hietaniemi, Hietakannaksentie sekä Taivallahti ovat poissa käytöstä.

Linjalla 722 järjestetään lisäliikennettä Honkanummen hautausmaalle Vantaalle.

Uudenvuodenaattona torstaina 31.12. ajetaan perjantain aikataulujen mukaan. Lisälähtöjä ei yöliikenteessä ajeta, myös metroliikenne päättyy normaaliin aikaan arkiaikataulujen mukaisesti.

Uudenvuodenpäivänä 1.1. on sunnuntailiikenne. Lähijunat ajetaan kuitenkin uudenvuodenpäivän ja lauantain välisenä yönä kuten normaalina perjantain ja lauantain välisenä yönä.

Loppiaisaattona tiistaina 5.1. ajetaan perjantain aikataulujen mukaan.

Loppiaispäivänä 6.1. on sunnuntailiikenne. U-bussilinjoilla on poikkeukset mahdollisia. HSL:n reittiopas kertoo tarkemmat aikataulut.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut