Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Arkkitehti Mona Schalin: Halutaanko määrää laadun kustannuksella – näin valtava olisi Elielinaukiolle kaavailtu uudisrakennus

Helsingin kaupunkisuunnittelu muuttui ratkaisevalla tavalla Kampin ja Töölönlahden uudisrakentamisen myötä, sanoo arkkitehti Mona Schalin.

– Silloin alettiin puhua, että yksityinen aloitteellisuus otetaan enemmän mukaan kaupungin kehittämiseen.

Sen myötä yleistyi käytäntö, että voimassa olevaa kaavaa avataan ja tehdään pieniä esimerkiksi korttelin kokoisia "postimerkkikaavoja".

– Kun kyseessä ovat kaupungin maat, asukkailla pitäisi minusta olla selkeä näköala siihen, mitä niille tapahtuu.

Nykymenettely perustuu siihen, että jos varteenotettavalla toimijalla on sopiva ehdotus kaupungin alueen kehittämiseen, se voi hakea varausta hankkeelleen. Kaupunki määrittää reunaehdot.

– Selvästi on näkyvissä suuntaus, että monesta hankkeesta tihkuu hyvin vähän julkisuuteen ennen kuin melkein kaikki on jo sovittu.

Schalin nostaa esimerkiksi Asema-aukiolle ja Elielinaukiolle Rautatieaseman viereen esitetyn toimitilarakentamisen. Idean työstänyt kiinteistökehittäjä Evata Partners on saanut hankkeeseen mukaan Ilmarisen, OP-Vuokratuoton, VR:n ja SOK:n. Kaavaillun rakennusmaan omistaa pääosin kaupunki.

Schalinia tyrmistyttää haviteltu noin 40 000 neliömetrin rakennusoikeus, joka tarkoittaisi ikonisen Rautatieaseman kylkeen Postitalon kokoista rakennusta.

Kun mittakaava on heitetty ilmoille, arkkitehtuurikilpailuun kutsutuille osallistujille ei Schalinin mukaan käytännössä jää liikkumavaraa koon suhteen.

– Arkkitehdeillä pitäisi olla mahdollisimman vapaat kädet, jos tavoitellaan parasta keskustarakentamista. Nyt näyttää siltä, että päällimmäisenä on myytävän kerrosalan maksimointi.

Schalinia huolestuttaa lyhytnäköisyys, jolla Rautatieaseman tienoota rakennettaisiin.

– Järkevää olisi katsoa uudet suuret liikennehankkeet. Kaivokadulle on tulossa Kruunusiltojen ratikan pysäkki ja maan alle mahdollisesti Pisararadan ja Tallinnan-junan asemat.

– Olen ihaillut Berliinin päärautatieasemaa, jossa on avoin hieno halli, joka on arkkitehtonisesti upea. Sieltä näkee kaiken, ja siellä on helppo suunnistaa.

Schalin pelkää, että Helsingissä rakennetaan vain maanalaisia putkia, joita pitkin ihmiset kulkevat.

– Totuttautuminen tähän alkaisi siitä, että taksit siirrettäisiin maan alle.

– Muutenkin tuntuu, että tässä pimeässä maassa on unohdettu päivänvalon merkitys. Jos Elielinaukiolle nousee kymmenen kerrosta, ei rakennuksen juurelle synny mitään kivoja terasseja.