Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Yksi automerkki kärkipaikalla uusien autojen kaupassa – ostetuin liki joka kuukausi viime vuonna

Toyota on suomalaisten suosikkiautomerkki, mitä tulee uusien henkilöautojen kauppaan vuonna 2020. Viime vuoden alkupuoliskolla kyseistä automerkkiä ensirekisteröitiin Suomessa 6 469 kappaletta, ja myös vuoden jälkimmäisellä puolikkaalla Toyota oli kaupatuin merkki uusissa autoissa, niitä myytiin vuoden jälkipuoliskolla lähemmäs 6 797 kappaletta. Toyotan vanavedessä seuraavat Skoda ja Volkswagen, selviää Autoalan Tiedotuskeskuksen tilastoista.

Koronavirusepidemia leikkasi uusien autojen vuonna 2020 reippaasti uuden auton kauppaa, sillä uusien autojen ensirekisteröinnit jäivät noin 15 prosenttia edellisvuoden lukemista: Uusia henkilöautoja rekisteröitiin viime vuonna yhteensä 96 415, joka on 15,6 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2019. 2000-luvulla ensirekisteröintien vuosittainen määrä on ollut pienempi vain finanssikriisin jälkeen vuonna 2009, jolloin uusien autojen ensirekisteröintien määrä jäi noin 91 000 henkilöautoon.

Viime vuonna ensirekisteröidyistä autoista vain noin viidenneksessä oli manuaalivaihteisto, automaattivaihteisto ja portaaton vaihteisto kasvattavat osuuttaan.

– Autoala ennakoi, että vuonna 2021 uusia autoja ensirekisteröidään noin 106 000, joka sekin jäisi vielä selvästi pitkän aikavälin keskiarvoa alemmas. Uusia henkilöautoja on vuosina 2000–2020 rekisteröity vuosittain keskimäärin 121 000, summaa Autoalan Keskusliiton toimitusjohtaja Pekka Rissa Autoalan Tiedotuskeskuksen tiedotteessa.

Automarkkinan suuria muutoksia viime vuonna oli ladattavien autojen kysynnän nopea kasvu. Viime vuonna ensirekisteröidyistä henkilöautoista jo 18,1 prosenttia oli ulkoisesti ladattavia. Ladattavien hybridien osuus kasvoi vuoden 2019 noin 5,2 prosentista peräti 13,7 prosenttiin. Täyssähköautojen osuus ensirekisteröinneistä loikkasi 4,4 prosenttiin, kun se vielä vuonna 2019 oli vain 1,7 prosenttia rekisteröinneistä.

Myös ei-ladattavien hybridien, eli erilaisten itselataavien täys- ja kevythybridien osuus kasvoi selvästi eli kaikkiaan 19,4 prosenttia ensirekisteröidyistä henkilöautoista oli vuonna 2020 ei-ladattavia hybridejä, kun niiden osuus vielä edellisvuonna jäi 13,6 prosenttiin.

Käytettyjen autojen kauppa kasvoi 1,4 prosentilla vuoteen 2019 verrattuna, vaikka koronatilanne leikkasi yleisesti autojen kysyntää sekä henkilöautojen liikennemääriä. Käytettyjen henkilöautojen kaupan kokonaisvolyymi oli vuonna 2020 noin 645 000 henkilöautoa, josta kuluttajien välisten kauppojen osuus oli noin 47 prosenttia.

Pakettiautojen ja pienten kuorma-autojen kysyntä elpyi hieman nopeammin kuin henkilöautojen ja raskaiden kuorma-autojen. Uusia pakettiautoja rekisteröitiin vuonna 2020 yhteensä 12 842, joka on 12,7 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2019. Alle 6 tonnin kuorma-autoja ensirekisteröitiin vuonna 2020 yhteensä 871, joka on 4,2 prosenttia enemmän kuin vuonna 2019, kerrotaan tiedotteessa.

Uusia kuorma-autoja rekisteröitiin vuonna 2020 kaikissa painoluokissa yhteensä 3 430, joka on 14,7 prosenttia vuotta 2019 vähemmän. Uusia linja-autoja rekisteröitiin vuonna 2020 yhteensä 284, joka on noin 52 prosenttia vuoden 2019 lukemaa vähemmän. Uusien linja-autojen kysyntä on tiedotteen mukaan jäänyt pieneksi siksi, että pitkämatkaisen joukkoliikenteen matkustajamäärät ovat koronatilanteen takia jääneet murto-osaan normaalista kysynnästä ja vuodelle 2020 ei ole osunut suuria kaupunkiseutujen joukkoliikenteen kilpailutuskierroksia.