Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Pk-seudun koronarajoituksia jatketaan tammikuun loppuun – pari asia mietitään kuitenkin uusiksi ensi viikolla

Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä on päättänyt, että voimassa olevia rajoituksia ja suosituksia jatketaan 31. tammikuuta asti. Määräaikaisia suosituksia ja rajoituksia jatketaan uuden määräajan jälkeen edelleen tarvittaessa. Helsingin, Espoon ja Vantaan lisäksi myös Kauniainen seuraa koordinaatioryhmän linjaamia rajoituksia ja suosituksia, kerrotaan tiedotteessa.

Lasten ja nuorten harrastustoimintaan ja abiturienttien ylioppilaskirjoituksiin valmistautumiseen liittyviä rajoituksia arvioidaan kuitenkin uudestaan jo koordinaatioryhmän kokouksessa ensi viikolla eli 14. tammikuuta. Arviota tehdään epidemiatilanteen kehittymisen, virusmuunnoksen leviämisen tilanteen sekä valtioneuvoston mahdollisten uusien linjausten pohjalta.

– Ensi viikolla arvioidaan, voisivatko abiturientit jollain tavalla päästä myös läsnäopetuksen keinoin valmistautumaan ylioppilaskirjoituksiin, sekä sitä, voidaanko lasten ja nuorten harrastustoimintaa asteittain avata, Helsingin pormestari Jan Vapaavuori (kok.) sanoi pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmän tiedotustilaisuudessa.

Pk-seudulla seurataan voimassa olevien rajoitusten ja suositusten vaikutusta epidemiatilanteeseen päivittäin. Joulun ja vuodenvaihteen ajan vaikutusta epidemiatilanteen kehitykseen on kuitenkin vielä tällä hetkellä vaikeaa arvioida luotettavasti.

– Lähipäivät näyttävät mihin suuntaan tässä mennään, sanoi THL:n yksikönpäällikkö Taneli Puumalainen koordinaatioryhmän tiedotustilaisuudessa.

Joulun ja uudenvuoden aikaan suomalaiset kävivät tavallista vähemmän koronatesteissä.

– Ihmiset käyvät melko korkealla oirekynnyksellä koronavirustesteissä, sanoi Husin johtajaylilääkäri Markku Mäkijärvi.

Hänen mielestään koronapandemian varsinainen hallinta tapahtuu vielä pitkään rajoitusten ja suositusten avulla ja niitä noudattamalla, vaikka koronarokotukset ovatkin jo alkaneet.

Vapaavuori sanoi tiedotustilaisuudessa myös, että koronakoordinaatioryhmän alun perin 26. marraskuuta linjaamat toimenpiteet ovat purreet.

Positiivisten näytteiden osuus koronatesteissä otetuista näytteistä on kuitenkin edelleen kovin suuri.

– Meillä ei ole varmaa tietoa todellisesta tautitilanteesta, Vapaavuori sanoi viitaten pyhien aikana laskeneeseen koronatestien määrään.

Epävarmuutta tilanteeseen aiheuttaa myös Isosta-Britanniasta levinnyt koronavirusmuunnos.